Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) osallistuu Yhdysvaltain puolustusministeri Ashton Carterin ja ulkoministeri John Kerryn kutsumana Isisin vastaisen liittouman kokoukseen Washingtonissa ylihuomenna keskiviikkona. Kokous jatkuu torstaihin asti.

Kokouksessa keskustellaan Isisin vastaisen liittouman toimien jatkosta. Suomi tukee koalition toimia osallistumalla 50 sotilaalla koulutusoperaatioon Pohjois-Irakissa sekä vierastaistelijoita käsittelevään kansainväliseen työryhmään. Syyskuun alussa Suomen osallistumisvahvuus nousee noin sataan sotilaaseen noin vuoden ajaksi.

Suomi liittyi toukokuussa miljoonan euron tuella YK:n kehitysohjelman UNDP:n rahastoon, joka tukee Irakin jälleenrakennusta. Liittoutumassa on mukana yli 60 valtiota.

Isisin vastaisen liittouman puolustusministerit kokoontuivat edellisen kerran Naton puolustusministerikokouksen yhteydessä Brysselissä helmikuussa.