Presidentti Sauli Niinistön mielestä Turkin isku tuo epävakauden signaalia lähelle Euroopan unionia.

– On vaikeaa uskoa, että Euroopan rajoilla puhuttaisiin sanasta sotilasvallankaappaus.

– Edelleenhän tilanne on jossain määrin avoin ainakin Ankaran kohdalla ja kaikissa tapauksissa on kyse siitä, että tässä perustellaan, että ollaan taistelemassa demokratian puolesta erittäin epädemokraattisin keinoin, presidentti Niinistö toteaa.

Hänen mukaansa Turkin vallankaappausyrityksellä ei ole välitöntä vaikutusta EU:n turvallisuuteen.

– On aivan selvää, että mitä epävakaampi unionin ympäristö on, sen huonompi asia on. Tämä tuo epävakauden signaalia lähelle unionia.

Niinistö tapasi Turkin presidentti Erdoğanin viime viikon perjantaina Naton huippukokouksessa. Erdoğan otti esiin Turkin turvallisuustilanteen kokouksessa.

– Tällaisesta mahdollisuudesta [vallankaappaus] hän ei puhunut, mutta hänen tapansa on ollut ennenkin ottaa esiin kurdien tilanne. Minusta hän oli huolestuneempi kuin aikaisemmin yleisesti ottaen.

Niinistö viittaa lähinnä Venäjän ja Turkin tulehtuneisiin välehin, jotka ovat hieman parantuneet.

Tasavallan presidentin kanslian aamupäivällä julkaisemassa lausunnossa Niinistö sanoo, että on itsestäänselvää, että Suomi tukee Turkin demokraattisilla vaaleilla valittua hallintoa.

Hän toivoo, että Turkin tilanne vakiintuu mahdollisimman pian.