SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kritisoi kokoomuksen eduskuntaryhmän ehdotusta sunnuntailisien poistamisesta laista. Ehdotuksen mukaan sunnuntailisät haluttaisiin muuttaa työpaikalla tai työehtosopimuksessa päätettäviksi.

Rinne kritisoi tiukasti kokoomuksen esitystä Facebook-sivullaan.

– On täysin käsittämätöntä, että kokoomus jatkaa esityksillään palkansaajan aseman heikentämistä. Sunnuntaikorvausten poistaminen laista voisi merkitä jopa 10 prosenttiyksikön palkanleikkauksia keskimääräisiin ansioihin joillakin aloilla.

Rinne muistuttaa hallitusta viimesyksyisestä palkansaajien mielenosoituksesta.

– Koko hallituksen kannattaa muistaa, että edellisen kerran, kun hallitus esitti sunnuntaikorvausten rajoittamista, 30 000 palkansaajaa kokoontui Helsingin rautatientorille osoittamaan mieltään.

Kokoomuksen ehdotukselle on tullut kritiikkiä myös perussuomalaisilta ja vasemmistoliitolta.