Kokoomuksen eduskuntaryhmän ehdotus sunnuntailisien poistamisesta saa kritiikkiä perussuomalaisten johdosta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä esitti muun muassa sunnuntailisien poistamista laista Porin SuomiAreenassa julkaistussa työ- ja yrittäjyyspaketissa. Ehdotuksen mukaan sunnuntailisät voitaisiin siirtää sovittavaksi työehtosopimusneuvotteluissa tai paikallisesti.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho sanoo, että ajoitus tällaiselle ehdotukselle on huono.

– Juuri ollaan saatu kilpailukykysopimus kasaan. Kilpailukykysopimuksen tai hallitusohjelman ulkopuolelta ei tällaisia päätöksiä enää tulla perussuomalaisten puolelta hyväksymään tällä vaalikaudella.

Terhon mukaan on "suoraan sanottuna arveluttavaa, että kilpailukykysopimusta keikutetaan tällä tavalla".

– Siinä on riski vaarantaa koko suomen talouskasvu ja sitä kautta hallituksen työllisyystavoite. Nyt täytyy päinvastoin osoittaa vastuullista sitoutumista kilpailukykysopimukseen, jota hallituskin on niin kovasti ajanut ja toivonut.

Soini: "Jäitä hattuun kokoomus"

Myös perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kommentoi kokoomuksen ehdotusta sunnuntailisistä. Soini kirjoitti "Plokissaan", että sunnuntaikorvauksia "ei lähdetä ropeloimaan". Soinin mukaan edesvastuuttomat ulostulot eivät saa vaarantaa yhdessä tehtyä sopimusta.

– Jäitä hattuun kokoomus, eihän tällaista ole hallitusohjelmassa eikä niitä viedä eteenpäin, Soini kirjoittaa.

Seuraavassa lauseessa Soini kuitenkin kannustaa keskusteluun.

– Mutta toki, keskustella saa ja pitää. Perussuomalaisten EU-linjauksissa ei ole mitään epäselvyyttä. Hallitusohjelman mukaan mennään, mutta kansalaiskeskustelu on sallittua.