Tästä on kyse
Terveydenhoitoalan ammattijärjestön Tehyn entinen puheenjohtaja, kokoomuksen kansanedustaja Jaana Laitinen-Pesola vastustaa oman eduskuntaryhmänsä esitystä lakisääteisen sunnuntailisän poistamisesta.
Lain mukaan sunnuntaityöstä pitää maksaa kaksinkertainen palkka. Kokoomuksen eduskuntaryhmä esittää torstaina Porin SuomiAreenassa julkistetussa työ- ja yrittäjyyspaketissaan, että sunnuntailisästä sovittaisiin jatkossa vapaasti työehtosopimuksissa tai työpaikoilla.
– Sellaiset ihmiset, jotka eivät ole koskaan tehneet sunnuntaityötä, eivät ymmärrä sunnuntailisän merkitystä. Esimerkiksi sairaanhoitoalalla sunnuntaisin tehdään työtä pienemmällä miehityksellä, ja silti vastuu on yhtä suuri, Laitinen-Pesola sanoo ja korostaa, että ei ole ollut valmistelemassa kokoomuksen esitystä.
Lisäisi eriarvoisuutta
Laitinen-Pesola arvioi, että lakisääteisen sunnuntailisän poistaminen asettaisi eri alat hyvin eriarvoiseen asemaan. Hän ei näe, että eri alat olisivat tasa-arvoisessa asemassa, jos lisästä neuvoteltaisiin työehtosopimuksissa tai työpaikoilla.
– Vahvat ammattiliitot pystyisivät säilyttämään sunnuntailisän sopimuksissaan, mutta edunvalvonnaltaan heikommat liitot joutuisivat luopumaan lisästä. En ole tämän esityksen takana, Laitinen-Pesola sanoo.
Kansanedustaja Jaana Laitinen-Pesola ei halua ottaa muilta osin kantaa eduskuntaryhmänsä työ- ja yrittäjyyspakettiin, koska ei ole voinut tutustua siihen tarkasti.