Viralliset neuvottelut Britannian EU-erosta olisi syytä käynnistää "sangen pian", sanoo elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.).

Britanniassa äänestettiin toissa viikolla maan EU-eron puolesta. Pääministeri David Cameron ilmoitti tuoreeltaan, että Britannia ei jättäisi eroilmoitustaan heti.

Maan kuitenkin odotetaan tekevän virallisen eroilmoituksensa "turhia viivyttelemättä", Rehn toteaa tämänpäiväisessä blogikirjoituksessaan.

– Väistämätön avioero kannattaa hoitaa järkiperäisesti ja suhteellisen ripeästi etenemällä ja ilman venkoilua, reilulla pelillä puolin ja toisin, hän sanoo.

Ministerin mukaan Britannia ei saisi vetää koko Eurooppaa mukanaan siellä nyt vallitsevaan myllerrykseen.

"Kilpailukykysopimuksen arvo nousee"

Euroopan ja Suomen tulevaisuuden kannalta on yhtä tärkeää jatkaa EU:n uudistamista kuin sopia sen ja Britannian suhteesta, Rehn kirjoittaa.

– Euroopan unioni kaipaa remonttia, mutta ei romuttamista.

– Liikaa sääntelyä ja raskasta byrokratiaa on karsittava. Sen sijaan EU:n pitää keskittyä olennaiseen, ydintehtäviinsä: rauhan ja turvallisuuden takaamiseen sekä kestävän kasvun ja työllisyyden edellytysten vahvistamiseen, hän havainnollistaa.

Suomen etu on, että poliittisen ja taloudellisen epävarmuuden aika jää niin lyhyeksi kuin mahdollista, Rehn sanoo. Hän mainitsee blogissaan myös niin sanotun kilpailukykysopimuksen: se tukee hänen mukaansa Suomen pärjäämistä globalisaation oloissa ja "sen arvo nousee tässä myllerryksen maailmassa".