Euroopan unionin on oltava suuri suurissa ja pieni pienissä asioissa, sanoi pääministeri Juha Sipilä (kesk.) aamupäivällä eduskunnassa. Sipilä antoi perjantaina aamupäivällä pääministerin ilmoituksen Britannian EU-kansanäänestyksen johdosta. Britit äänestivät ennen juhannusta maan EU-eron puolesta.

Sipilä muistutti puheessaan, että EU perustettiin toisen maailmansodan raunioille. Sipilä sanoikin, että hänen mielestään EU:n suurin saavutus on rauhan, vakauden ja turvallisuuden luominen Eurooppaan.

– Eurooppa ei saa unohtaa historiaa. [EU:n] Päämiesten kokouksessa kollegani totesi: ”ihmisen, joka ei ymmärrä EU:n merkitystä, pitäisi mennä sotilaiden haudalle.”

Näiden jälkeen Sipilä nosti unionin suurimmaksi saavutukseksi sisämarkkinat.

– Yhteinen eurooppalainen markkina-alue, jossa tavarat, palvelut, ihmiset ja pääoma liikkuvat vapaasti. Sisämarkkinat eivät ole vielä valmiit, vaan niitä on kehitettävä ja EU:lla on oltava yhteinen näkemys tästä suunnasta.

EU:lle myös kritiikkiä

Sipilä puuttui myös EU:n puutteisiin. Unionissa on paljon korjattavaa, mutta turhasta ei saa arvostella, hän sanoi. Sipilän mukaan EU tarttuu välillä lillukanvarsiin ja säätelee asioita liian pikkutarkasti.

– EU-slangi on hankalasti ymmärrettävää. Meidän pitää ottaa opiksi ja ottaa kritiikki nöyränä vastaan ja parantaa toimintaa. Mikäli ihmisellä on epäoikeudenmukaisuuden kokemus, sitä ei voi vähätellä.

Eri puolilla Eurooppaa ihmiset ovat pettyneet unionin kykyyn vastata ongelmiin, Sipilä sanoi. Sipilän mukaan poliittinen kulttuuri kaipaa ravistelua.

– Liian usein ongelman syyllinen haetaan kauempaa Brysselistä, vaikka kyse on itse aiheuttamasta ongelmasta.

Maailma on muuttunut

Britannian kansanäänestyksen tulos on Sipilän mukaan pettymys niin Suomelle kuin koko EU:lle. Britannia on ollut Suomelle tärkeä kumppani sekä talouden että turvallisuuden kannalta, Sipilä sanoi.

Britannian eron puolesta kampanjoineet vetosivat Sipilän mukaan kansallistunteeseen, itsenäisyyteen ja imperiumiin, jonka he saisivat takaisin EU-eron myötä.

– Tältä osin maailma on peruuttamattomasti muuttunut. Globalisaatio ja keskinäisriippuvuus kytkevät meidät toisiimme ennen näkemättömällä tavalla ja tätä kelloa ei voi kääntää takaisin päin. Euroopan hyytävä historia on varoittava esimerkki kansallistunteeseen vetoamisesta.

Viralliset eroneuvottelut Britannian kanssa aloitettaneen Sipilän mukaan näillä näkymin syksyllä, kun Britannia on antanut virallisen eroilmoituksen. Ennen virallisen ilmoituksen antamista neuvotteluja ei aloiteta.

Eroneuvottelujen Sipilä arvioi kestävän parin vuoden ajan. Prosessi tulee hänen mukaansa hoitaa käytännönläheisellä ja asiallisella tavalla.

– EU27-jäsenmaat linjasivat tällä viikolla, että pääsy EU:n sisämarkkinoille vaatii kaikkien neljän vapauden (tavarat, palvelut, pääoma ja henkilöt) liikkumista, Sipilä sanoi.