Perussuomalaisten nuorten vireillä laittamalla kansanäänestysaloite EU:sta eroamiseksi on saanut pelkästään tänään maanantaina lähes 5 000 uutta allekirjoittajaa.

Yhteensä aloitteen on tähän mennessä allekirjoittanut 17 513 ihmistä.

Perussuomalaisten nuorisojärjestön puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen laittoi aloitteen vireille viime viikolla. Jotta se käsiteltäisiin eduskunnassa, pitää sen saada taakseen 50 000 kannattajaa.

Samanlainen aloite kaatui vuonna 2013, koska se sai tuekseen vain hieman yli 30 000 allekirjoittajaa.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoi tänään eduskunnassa, että hänen hallituksensa ei aio viedä EU-eroäänestystä eduskunnan päätettäväksi.