Keskustan eduskuntaryhmä on antanut ruokolahtelaiselle maa- ja metsätalousministeri Kimmo Tiilikaiselle kirjallisen varoituksen. Varoitus tuli Tiilikaisen toiminnasta Metsähallituksen toimitusjohtajanimityksessä.
Hallitus nimitti keskiviikkona Tiilikaisen esityksen mukaisesti Metsähallituksen toimitusjohtajaksi Pohjois-Karjalan entisen maakuntajohtajan Pentti Hyttisen. Moni kansanedustaja on sitä mieltä, että tehtävään olisi pitänyt nimittää Metsähallituksen nykyinen toimitusjohtaja Esa Härmälä.
Harvinaisella varoitus toivotaan ryhmän huomioimista
Keskustan Kaakkois-Suomen vaalipiirin kansanedustajat nielevät Tiilikaisen päätöksen, mutta seisovat kirjallisen varoituksen takana.
Lappeenrantalaisen Ari Torniaisen ja kouvolalaisen Markku Pakkasen mukaan kirjallisen varoituksen tavoitteena oli, että ministerit ottaisivat eduskuntaryhmän näkemykset paremmin huomioon.
– Kritiikki johtuu siitä, että maatalousasiat ovat meille tärkeitä. Keskustassa on todella harvinaista, että annetaan varoitus, Torniainen sanoo.
"Luottamuksen mittaaminen ei perusteltua"
Pertunmaalainen Jari Leppäkin olisi pitänyt nykyisen toimitusjohtajan virassaan. Leppä lisää, että ministeri tekee omat ratkaisunsa. Hänestä varoitus oli riittävä toimenpide, ja ministerin luottamuksen mittaaminen ei olisi ollut perusteltua.
Savonlinnalainen Hanna Kosonen ilmoittaa luottavansa ministerin harkintakykyyn asiassa.