Vihreät hengittävät kokoomuksen niskaan gallupeissa erityisesti pääkaupunkiseudulla. Ylen tuoreimmassa kyselyssä puolueiden ero oli valtakunnallisesti kutistunut alle kolmeen prosenttiin.
A-studiossa vieraillut Mykkänen ei usko, että hänen nimityksessään olisi kyse vihreiden äänestäjien kalastelusta.
– Uskon, että Petteri haluaa viedä kokoomusta siihen suuntaan, että me olemme nimenomaan tulevaisuuden puolue ja että ilmaston missio on mitä kokoomuslaisin missio ja niin edelleen. Kyse ei ole välttämättä mistään yhden vuoden taktisesta kysymyksestä.
Kysymykseen, uskooko hän itse voivansa viedä vihreiden ääniä, Mykkänen vastasi:
– Se jää äänestäjien nähtäväksi. Minun mielestäni kokoomuksen ja sen aatteen tulisi olla vaihtoehto sille, että me teemme myös ympäristövastuullista politiikkaa. Koen tietysti itse, että kokoomus on se vaihtoehto, jolla voidaan mennä kestävällä hyvinvoinnin ja vihreyden yhdistävällä linjalla.
"Ei tarvetta eheytykselle”
Puoluekokoukseen asti Mykkänen toimi Alexander Stubbin puheenjohtajakampanjan veturina. Hän ei usko, että myöskään puolueen eheyttäminen olisi syy hänen nousuunsa ministeriksi.
– Kannattaa kysyä Petteriltä perusteita, mutta olen aika varma, että yksikään meistä viidestä Stubbin takana olleesta kansanedustajasta ei missään sielunhoidon tarpeessa ollut. Eduskunta ryhmässä tarvetta ikään kuin eheyttävälle nimitysruletille ei Petterillä ollut.
– Hänellä oli varmasti muita syitä päällimmäisenä, millä tavalla koota joukkueensa.
Kasvua Afrikasta
Mykkänen kertoo, että kentän tuntoja tunnusteltuaan ja Stubbin tukijoita tavattuaan hän ei aisti katkeruutta.
– Aina kun on suuren urheilujuhlan tuntua, niin on myös pettyneitä kasvoja. Osa potee sitä pidempään kuin toiset, mutta luulen, ettei kenelläkään ole Petteriä vastaan mitään, eli sillä tavalla tämä puolue lähtee varsin hyvällä tuulella eteenpäin.
Uudessa pestissään ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä Mykkänen pyrkii kannustamaan suomalaisyrityksiä uskaltautumaan hakemaan kasvua Afrikasta. Hän on profiloitunut Venäjän tuntijana ja lupaa tehdä parhaansa myös viennin edistämiseksi Venäjän orastavan kasvun markkinoille.