Pääkaupunkiseudulle kaavailtu soten erillisratkaisu kulkee eri tahdissa valtakunnallisten sote-lakien valmistelun kanssa.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus on tarkoitus saada lausuntokierrosta varten valmiiksi kesäkuun loppuun mennessä. Pääkaupunkiseudun kaupunginjohtajien valmistelussa oleva ehdotus soten ratkaisemisesta on kuitenkin saanut aikaa elokuulle asti.
Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunginjohtajat ehdottivat huhtikuussa pääkaupunkiseudulle omaa sote-ratkaisua. Hallitus linjasi, että sitä voidaan harkita, jos kaupunkien ehdotus on riittävän hyvin perusteltu.
Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Jukka T. Salmisen mukaan ehdotusta sorvataan kaupunginjohtajien huhtikuussa esittämän mallin mukaisesti.
Siinä kunnilla olisi yhteinen kuntayhtymä, joka olisi vastuussa palvelujen järjestämisestä. Toisin kuin muualla maassa kunnilla olisi mahdollisuus tuottaa itse sote-palvelunsa. Erikoissairaanhoidon palvelut säilyisivät HUS:issa, joka palvelisi myös muuta Uuttamaata.
Salmisen mukaan jatkovalmistelussa on kyse tämän mallin yksityiskohtien tarkentamisesta.
Sote-lakeja valmistelevan ministeriryhmän nimeämä parlamentaarinen ryhmä on ohjeistanut pääkaupunkiseudun kaupunginjohtajia siitä mihin valmistelun painopisteet kannattaa kohdistaa, kertoo ryhmään kuuluva tuore ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen (kok.).
Salmisen mukaan ehdotuksen laatiminen etenee lomien jälkeen, kun kaupunkien johtajat palaavat kesälomilta. Valmiina ehdotuksen pitäisi olla elokuun puolivälissä.