Eduskunnan tarkastusvaliokunta ei tänään tehnyt päätöksiä liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) tapauksessa. Valiokunnan puheenjohtaja Eero Heinäluoma kertoi eduskunnassa toimittajille, että tapauksen käsittelyä jatketaan syksyllä.

Heinäluoman mukaan valiokunta aikoo kuulla muun muassa liikenne- ja viestintäministeriöitä sekä Finaviaa. Myös Berner kutsuttaneen kuultavaksi.

Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV kritisoi tällä viikolla raportissaan Berneriä ja hänen johtamaansa ministeriöitä siitä, että sen toiminta ei kaikilta osin vastaa valtionyhtiöiden hyvää hallintotapaa, vaan omistajaohjauksesta vastaava ministeriö on puuttunut Finavian hallituksen toimintaan ”epäasianmukaisella tavalla”.

VTV:n mukaan ministeriö heikensi yhtiön johdon harkintavaltaa kieltäessään Finavian hallitusta nostamasta Finavian johdannaistappioihin liittyviä kanteita syksyllä 2015.

Berner kiisti VTV:n raportin johtopäätökset.