Kansanedustaja Jutta Urpilainen (sd.) kertoo olevansa valmis harkitsemaan presidenttiehdokkuutta. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Demokraatti-lehti.

SDP:n nuorisojärjestö Demarinuoret nostivat Urpilaisen ehdokkuuden esiin loppukeväästä. SDP:n kansanedustaja Eero Heinäluoma puolestaan ehdotti Urpilaista eilen presidenttiehdokkaaksi samalla, kun kertoi, ettei itse pyri ehdokkaaksi. Myös puolueen puheenjohtaja Antti Rinne on esittänyt toiveen, että Urpilainen tavoittelisi ehdokkuutta.

– Olen otettu saamastani tuesta ja valmis harkitsemaan presidenttiehdokkuutta. Rauhasta, kestävästä kehityksestä ja Euroopan tulevaisuudesta olisi tärkeää keskustella vaaleissa. Ehdokkuus vaatii kuitenkin huolellisen pohdinnan, ei vähiten perheeni takia, Urpilainen kirjoitti myöhemmin tiistaina Facebook-sivullaan.

Urpilainen on aiemmin toiminut muun muassa SDP:n puheenjohtajana ja valtiovarainministerinä. Kansanedustajana hän on ollut vuodesta 2003. Urpilainen on parhaillaan vanhempainvapaalla.