Pohjalaismaakunnissa koettiin pettymys viime eduskuntavaalien jälkeen, kun Juha Sipilän hallitukseen ei nimitetty ainuttakaan ministeriä alueelta. Vaasan vaalipiirin kohtaloksi koitui viimeistään se, että RKP päätyi oppositioon. RKP:n ministeriryhmässä on perinteisesti ollut edustus Vaasan vaalipiiristä.

Nyt vaalipiirin ministeritilanne on korjaantunut, sillä uudeksi sisäministeriksi hallitukseen nousee Paula Risikko (kok) Seinäjoelta ja varsinkin Etelä-Pohjanmaalla on aihetta tyytyväisyyteen.

– Ensinnäkin onnittelut Paulalle! Upea ja hieno saavutus, että ministerin pesti hänelle palautuu, toteaa Ilmajoen kunnanjohtaja Seppo Pirttikoski.

Sisäministerin tärkeä pesti

Pirttikoski sanoo, että Risikon valinta ministeriksi on maakunnan kannalta erittäin hyvä asia. Hän toivoo, että se aktivoi alueen vaikuttajat toimimaan maakunnan ja alueen kuntien puolesta.

– Ajattelen niin, että kansanedustajat, mutta ennen kaikkea ministerit ovat jääneet ikääkuin pikkuisen hyödyntämättä. Ainakin itse koen, että en itse emmekä kuntajohtajat ryhmänäkään ole olleet kovin aktiivisia viemään erilaisia viestejä kansanedustajille ja ministereille. Nyt meillä on hyvä tilaisuus päivittää itsemme ja olla aktiivisia Paulan suuntaan, sanoo Pirttikoski.

Sisäministerin pesti on kuntien kannalta tärkeä juuri nyt, kun käsillä ovat suuret soteratkaisut ja maakuntaitsehallinnon luominen.

– On hyvä, että meillä on kanava ja asiantunteva keskustelukumppani näihinkin asioihin liittyen, toteaa Pirttikoski.

Maakuntaan suuntautunut ministeri

Kuinka suuri merkitys esimerkiksi kunnan asioiden hoidossa on sillä, että suhteet oikeisiin ihmisiin ovat kunnossa?

– Kyllä sillä vaan tänä päivänä on merkitystä. Usein mietitään, että asiat etenevät virkatietä eikä niihin paljon voi vaikuttaa taustatyön kautta, mutta kun vie suoraan ministerille oikeaa tietoa ja sellaista tietoa, jota virkavalmistelu ei ole tuonut esiin, niin kyllä sillä iso merkitys on, vastaa Pirttikoski.

Ministereilläkin suhde ja suhtautuminen "omaan" maakuntaan vaihtelee. Risikko saa kehuja.

– Tunnen Paulan pitkältä aikaa ja tiedän että hän liikkuu paljon maakunnassa ja pyrkii olemaan maakunnassa niin paljon kuin työ ja yleensä asiat antavat myören. Eli kyllä hän sellainen maakuntaan suuntautunut ministeri on.