Multian valtuuston nelituntinen kokous päättyi eilen yllättävissä merkeissä, kun Multiapuolueen Maarit Mäkelä, Tuomo Auer ja Sisko Heinämäki sekä Kokoomuksen Jarkko Viitasalo ilmottivat pyytävänsä eroa valtuuston jäsenyydestä ja kaikista kunnallisista luottamustoimista.
Maarit Mäkelä on Multian valtuuston puheenjohtaja.
Multian kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Marita Salenius (ps.) sanoo, että eronpyynnöt tulivat täysin yllätyksenä.
– Meillä oli aivan normaali, joskin monien asioiden kokous ihan hyvässä hengessä. Ei minkäänlaista käsitystä ollut, että tällaista tapahtuisi, Salenius sanoo.
Kuntalain mukaan valtuustosta voi erota "pätevästä syystä". Valtuutettujen erosta päättää valtuusto.
– Tässä edetään nyt lakipykälien mukaan, ja katsotaan eronpyyntöjen perustelut. Tässä vaiheessa niitä on mahdotonta aprikoida, sanoo Salenius.
Kokoomuksen Jarkko Viitasalo sanoo, että kaikki eropyynnön jättäneet ilmoittavat perustelunsa kunnanhallitukselle ensi viikon keskiviikkoon mennessä. Viitasalon mukaan perusteluista kerrotaan julkisesti vasta sen jälkeen.
Viitasalo korostaa, että kukin valtuutettu teki eropäätöksensä itsenäisesti vaikka valtuustolle asiasta ilmoitettiinkin samaan aikaan. Oman ratkaisunsa hän sanoo syntyneen "pitkän ajan saatossa".
Eronpyynnöt saattavat kytkeytyä jatkettuun valtuustokauteen. Seuraavat kuntavaalit toimitetaan keväällä 2017, mikä tarkoittaa, että nykyinen valtuustokausi jatkuu yli vuodenvaihteen. Valtuutetut ovat kuitenkin sitoutuneet luottamustoimeensa vuoden vaihtumiseen saakka, ja voivat tuolloin jättää tehtävän ilman erityistä perustelua.