Kokoomuksen uusi puheenjohtaja Petteri Orpo otti sunnuntaina linjapuheessaan esille mahdollisuuden opettaa vieraita kieliä jo varhaiskasvatuksessa:

– Otetaan tavoitteeksi, että ensimmäinen vieras kieli alkaisi ensimmäisellä luokalla, tai miksei jo päiväkodissa, Orpo maalaili.

Kielellisen kehityksen tukeminen onkin yksi varhaiskasvatuksen ydintehtävistä. Kasvatustieteen professori Riitta-Liisa Korkeamäki Oulun yliopistosta toteaa Orpon idean olevan periaatteessa hyvä, mutta sen käytännön toteutus olisikin jo monimutkaisempaa. Hänen mukaansa vieraan kielen opettaminen jo esimerkiksi kolmevuotiaille on mahdollista, mutta se vaatisi sekä lastentarhanopettajan että kieltenopettajan ammattitaitoa.

– Toisin kuin usein ajatellaan, mitä pienempi lapsi, sitä suurempaa pedagogista ammattitaitoa ja herkkyyttä opettaminen vaatii. Pienten lasten oppimiskyky on toki vertaansa vailla, mutta samalla lapsen motivaatio ja kiinnostus kärsivät pienestäkin painostuksesta.

Asiantuntijoiden mukaan ihanne kielenopetuksessa olisi, että opettaja olisi joku lasten kanssa kokonaisvaltaisesti ja kokoaikaisesti työskentelevä henkilö, eli osa päiväkodin henkilökuntaa. Korkeamäki kertoo, että päiväkoti-ikäisen lapsen opettamisessa avainasemassa ovat runsas vuorovaikutus ja leikki.

– Vieraan kielen oppimiseen pätevät samat säännöt kuin äidinkielen oppimiseen. Parhaiten toimivat leikit, laulut ja yksinkertaiset tarinat. Myös taide kuuluu kokonaisvaltaiseen lapsilähtöiseen pedagogiikkaan, Korkeamäki listaa.

Korkeamäen mukaan opeteltavan kielen ei myöskään tarvitse olla se ilmeisin vaihtoehto.

– Lapsille voidaan hyvin opettaa eksoottisempiakin kieliä. Esimerkiksi oma 8-vuotias lapsenlapseni alkoi oma-aloitteisesti opetella kiinaa oppikirjan avulla.

Korkeamäki kertoo Oulussa menossa olevasta kielikylpykokeilusta, jossa on mukana sekä kieltenopettajaksi, lastentarhanopettajaksi että luokanopettajaksi opiskelevia. Korkeamäen mielestä näiden koulutuslinjojen saumaa olisi hyödyllistä häivyttää. Hän myöntelee, että tulevaisuudessa voisi kouluttaa kielten opettamiseen erikoistuneita lastentarhanopettajiakin, mutta hallituksen koulutusleikkausten jälkeinen todellisuus ei juuri salli monialaisia unelmia.

Varhaiskasvatuksen perusteissa ei velvoiteta kieltenopetukseen

Opetushallitus valmistelee juuri uusia ja entistä kattavampia varhaiskasvatussuunnitelman perusteita, jotka julkistetaan lokakuussa 2016. Uusi suunnitelma astuu voimaan sitovana normina elokuussa 2017. Tällä hetkellä varhaiskasvatuksen perusteita säätelevät vain vuonna 2003 laaditut suositukset.

– Uudet perusteet antavat raamit kunnille varhaiskasvatuspalvelujen suunnitteluun. Kukin kunta on kuitenkin edelleen vastuussa paikallisen varhaiskasvatussuunnitelman laatimisesta, opetushallituksen erityisasiantuntija Pia Kola-Torvinen linjaa.

Uusiin perusteisiin on kirjattu entistä tarkemmin myös kieli- ja kulttuurinäkökohtiin liittyviä tavoitteita. Kola-Torvinen painottaa, että erikielisiä yksityisiä ja kunnallisia päiväkoteja on ollut tarjolla eri puolilla Suomea jo hyvän aikaa. Kokonaan vieraskielisessä päiväkodissa velvoitetaan kuitenkin huolehtimaan myös kotimaisen kielen kielitaitojen kehityksestä.

– Mitään kaikkia päiväkoteja koskevaa vieraan kielen opetusvelvollisuutta ei olla suunnittelemassa, ainakaan työn alla olevien perusteiden puitteissa, Kola-Torvinen sanoo.

Päiväkotien kieltenopetus riippuu jatkossakin kunnasta – opetusta saa järjestää jos siihen on resursseja.

Säästöpolitiikka ja unelmat ristiriidassa

Orpon avaus on heikosti yhteensopiva hallituksen säästölinjan kanssa. Hallitus on jo leikannut varhaiskasvatuksen resursseja: ryhmäkokoja halutaan kasvattaa, maksuja nostaa ja subjektiivista päivähoito-oikeutta supistaa. Hallituksen tavoittelemien säästöjen toteutuminen riippuu kuitenkin kuntien harkinnanvaraisesta päätöksestä.

Päivähoito-oikeuden rajaaminen tulee kunnissa mahdolliseksi elokuusta alkaen. Rajaamista on pidetty lapsen tasapuolisen kohtelun ja lasten oikeuksien heikentämisenä.

– Tuleehan tässä mieleen, että ei kai tällaisellä kommentilla kieltenopetuksesta nyt yritetä kompensoida varhaiskasvatukseen kohdistettuja leikkauksia, Korkeamäki epäilee.