Viron sisäpolitiikassa näyttää olevan tapahtumassa iso käänne: Viron itsenäistymisen keskeinen vaikuttaja, keskustapuolueen perustaja ja puheenjohtaja, parlamenttivaalien ehdoton ääniharava Edgar Savisaar on hävinnyt puolueensa äänestyksen presidenttiehdokkuudesta.
Kahden muun ehdokkaan luovuttua polueneuvoston lauantaisesta äänestyksestä vastakkain jäivät Savisaar ja keskustapuolueen kansanedustaja Mailis Reps. Hän sai 90 ääntä, Savisaar 78.
Tallinnan yliopiston politologin Tõnis Saartsin mukaan Repsin monille yllätyksenä tullut voitto osoittaa, että Savisaaren vaikutusvalta on vähentynyt tuntuvasti.
– Se, että puolue näyttää niin pitkäaikaiselle puheenjohtajalle ja niin voimakkaalle hahmolle punaista valoa, on katkera tappio siitä riippumatta, mitä Savisaaren leiri seuraavaksi sanoo, Saart arvioi yleisradioyhtiö ERR:lle.
Savisaar oli pienessä pulassa jo puheenjohtajavaalissa
Savisaari antoi oman kommenttinsa puheessaan ennen äänestystä: hän ivasi, että Reps tuskin uskoo itsekään olevansa Lennart Meren tai Arnold Rüütelin veroinen kansan yhdistäjä ja valtion puolustaja. Tuskin Reps kuvittelee pääsevänsä presidentiksi, Savisaar sanoi. Tappionsa jälkeen hän ei antanut haastatteluja.
Reps vakuutti, ettei hänen valintansa lyö uutta kiilaa puolueen yhtenäisyyteen. Se on rakoillut viime vuoden aikana. Marraskuun puheenjohtajavaalissa Savisaar joutui suorastaan kamppailemaan saadakseen pitää pestinsä.
Hänen poliittisen uransa jatkumista kyseenalaistavat myös meneillään olevat korruptio- ja rahanpesututkimukset. Niiden vuoksi hänet on jo määrätty syrjään Tallinnan kaupunginjohtajan tehtävistä.
Valtakunnanpolitiikasta Savisaar ja samalla koko keskustapuolue on ollut syrjässä jo pitkään, koska muut puolueet ovat torjuneet hallitusyhteistyön hänen kanssaan.
Reps: Suhteet Venäjään normalisoitava
Reps sanoi voitonpuheessaan, että keskustapuolue on parlamentissa valmis yhteistyöhön muiden puolueiden kanssa presidentin valitsemiseksi. Virossa presidentistä päättää parlamentti, ei kansa, joten neuvotteluaikaa on aivan vaalien alle saakka.
Kynnyskysymykseksi yhteiselle ehdokkaalle Reps nosti sen, että presidentti painottaa vastedes sisäpolitiikkaa. Muita tärkeitä kysymyksiä ovat Venäjä ja vironvenäläiset.
– Edellytän, että presidentti haluaa normalisoida suhteet Venäjään ja puhua myös venäjänkielisille asukkaille. Katsotaan, mitä näistä vaatimuksista kehittyy, Reps sanoi.
Kansan suosikki ei ole ehdokas – ainakaan vielä
Seuraaja presidentti Toomas Hendrik Ilvekselle valitaan elokuun lopussa. Kansalaisten suosikki jo kauan on ollut ulkoministeri Marina Kaljurand.
Hän on uradiplomaatti, joka ei kuulu mihinkään puolueeseen, mutta on saanut salkkunsa oikeistolaiselta pääministeripuolue reformilta. Puolue ei ole vielä valinnut presidenttiehdokastaan.
Kaljurand on uutisportaali Delfin tuoreimmassa kansalaiskyselyssä edelleen selvä ykkönen. Häntä kannatti 22 prosenttia vastanneista. Ne, joilla ei ole kantaa tai jotka eivät halua sitä kertoa, olivat suurin joukko eli 24 prosenttia.
Kysely tehtiin ennen keskustan ehdokasvalintaa. Savisaarelle mitattiin kahdeksan prosentin kannatus, Repsille yksi prosentti.