Puheenjohtajakampanjoiden tiimeissä oli vauhti päällä eilisillan puutarhajuhlissa.
Kampanjaviirejä tanssilattialla heiluttanut Alexander Stubbin kannattaja Arja Jalonen Espoosta haluaa olla lojaali Stubbille. Jalonen on osallistunut Stubbin kampanjaa jo useissa vaaleissa.
– Olen aika lojaali kokoomuslainen. Se on minun mottoni. Ja miksi ei Stubb? Hän on ehdottomasti paras. Kansainvälinen, liberaali, ihana mies, arvioi Jalonen tanssilattialla.
Stubb uskoi jaksavansa vielä kampanjoida, vaikka väsymys painoikin jo.
– On ollut kymmenisen esiintymistä eri piireille ja liitoille. Levollinen ja rauhallinen olo. Vähän väsynyt, mutta vielä jaksaa.
Petteri Orpon kannattaja Merja Saarela Jyväskylästä uskoo Orpon vetoavan tavalliseen keskiluokkaan kuuluviin kokoomuslaisiin.
– Petteri edustaa meitä ihan tavallisia keskiluokan kokoomusedustajia. Tällaisina aikoina tarvitaan vakaata, pitkäjänteistä osaamista ja jalat maassa seisomista. Siksi Petteri!
Myös Orpo vannoi taistelevansa loppuun asti.
– Me tehdään loppuun asti, minä ja mun tukijat, töitä ja tavataan mahdollisimman paljon ihmisiä. Sanotaan, että olen hyvällä mielellä, koska sen aistii ja huomaa, että tukea saa eri puolilta. Se antaa hyvän tunteen huomiseen päivään.
Lepomäen kannattaja Juha Särestöniemi Salosta kantoi viiriä, jossa luki: Elina Lepomäki – mies paikallaan.
– Elina on ehdottomasti fiksuin näistä henkilöistä, jotka nyt kisaavat, ainoa, jolla on oikeasti munaa! Koko ajan vauhti kasvaa, mutta huomenna nähdään, miten käy. Lähtökohta oli alun perin, että se oli jotain muutamia prosentteja. Ja nyt ollaan jo reilusti yli kymmenessä gallupienkin mukaan, ja huhupuheiden mukaan mennään 20:een ainakin!
Myös Lepomäellä oli illalla hyvä tunne kampanjasta.
- No kyllä on itse asiassa aika upea tunne. Tämä on ollut noususuhteinen kampanja ja se on jatkunut koko päivän. Katsotaan, mitä yöllä vielä tapahtuu!