Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ei ole kuullutkaan Nato-maiden mahdollisesta sotilaallisesta tuesta Suomelle ja Ruotsille. Helsingin Sanomat uutisoi perjantaina, että sotilasliittoon kuuluvat maat ovat keskustelleet tuen antamisesta mahdollisessa Itämeren kriisitilanteessa myös Suomelle ja Ruotsille, vaikka ne eivät ole Naton jäsenmaita.

– Ei ole tuttu tarjous. Sama periaate on edelleen voimassa, että Suomi ei kuulu viidennen artiklan mukaisiin turvatakuisiin eikä velvoitteisiin. En tiedä, mistä tämä keskustelu on lähtenyt liikkeelle, Sipilä kummasteli keskustan puoluekokouksessa Seinäjoella.

Pääministerin mukaan Suomelle myös riittää nykyinen Nato-suhde tällä hetkellä.

Aiemmin perjantaina puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) kiisti tiedon Nato-maiden mahdollisesta sotilaallisesta tuesta. Niinistö piti uutista spekulaationa ja toiveajatteluna, eikä hänen mukaansa asia ole ollut esillä ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa.

– Suomi ei ole Naton jäsen eikä Suomi pääse seuraamaan sitä keskustelua, mitä Nato-maat käyvät kokouksissaan. Toki minä puolustusministerinä osallistun Naton puolustusministerikokoukseen ensi viikolla. Joissakin aikaisemmissakin kokouksissa olen ollut, mutta mihinkään puolustussuunnitteluun tai Nato viidennen artiklan mukaiseen toimintaan sotilasliittoon kuulumattomia maita ei tietenkään päästetä, Niinistö sanoi.

Puolustusministeri arveli, että huhut ovat lähteneet liikkeelle viime aikoina Itämerellä järjestetyistä Naton sotaharjoituksista, joissa on pohdittu alueen turvallisuutta.