Vuodesta 1979 eduskunnassa istunut kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz ei varmasti ole kovin usein joutunut eduskunnan puhemiehen moitteiden kohteeksi. Torstaina sellainenkin ihme nähtiin, kun vihreät kovistelivat hallituksen kyselytunnilla sisäministeri Petteri Orpoa (kok.) turvapaikanhakijoiden perheenyhdistämisen ehtojen tiukentamisesta.
Zyskowicz muistutti, että myös vihreät ovat olleet hyväksymässä asiaa koskevaa nykyistä lainsäädäntöä.
– Sitä esittivät vihreät hallituksessa ollessaan, sen hyväksyivät vihreät yksimielisesti eduskunnassa. Yksikään vihreä kansanedustaja ei – toisin kuin vihreät nyt valheellisesti antavat ymmärtää – ole tätä lakia vastustanut, Zyskowicz julisti ennen kuin pääsi varsinaiseen kysymykseensä.
Lohelalta moitteet heti
Valehtelusta puhuminen on eduskunnan tapakulttuurissa ehdottoman kiellettyä, ja vaikka Zyskowicz ei tarkkaan ottaen puhunutkaan valehtelusta, sai hän moitteet saman tien. Kyselytunnilla puhetta johtanut puhemies Maria Lohela näpäytti Zyskowiczia heti ennen kuin antoi ministerille vastauspuheenvuoron.
– Edustaja Zyskowicz, sanavalintanne eivät kaikilta osin olleet aivan sopivia tähän saliin, Lohela sivalsi puhemiehen korokkeelta.
Zyskowicz otti moitteet vastaan nöyrästi ja nyökytteli ensin istualtaan ja nousi heti perään vielä uudelleen ylös ja kumarsi parikin kertaa puhemiehen suuntaan.
Toivakka joutui pyytämään anteeksi
Edellinen kohu sopimattomasta kielenkäytöstä syntyi huhtikuun lopussa, kun ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakka (kok.) syytti edustaja Timo Harakkaa (sd.) eduskunnan täysistunnossa valehtelusta. Toivakka joutui heti seuraavassa istunnossa pyytämään eduskunnan edessä anteeksi sopimatonta kielenkäyttöään.