Mistä on kyse?
Pormestariuudistusta ja uutta johtamisjärjestelmää valmistelleen Helsingin kaupungin johtamisen jaoston puheenjohtaja Lasse Männistö (kok) lupaa, että kaupungin virkamisekoneiston mullistava organisaatiouudistus ei tuo tullessaan potkuja kellekään.
– Ketään ei irtisanota. Sen voin vakuuttaa, Männistö sanoo.
Uuden johtamismallin myötä johtavien virkamiesten määrä kuitenkin vähenee. Kymmenet virkamiehet joudutaan sijoittamaan uudelleen, kun esimerkiksi virastopäällikkyydet lakkautetaan.
– Samankaltaisia tehtäviä ei voida taata kaikille, koska johtamismalli muuttuu ja Helsingissä tulee olemaan vähemmän ylemmän tason johtajia. Uusia tehtäviä voi löytyä esimerkiksi menemällä hierarkiassa alaspäin tai sivuttain toimialojen välillä, Männistö kertoo.
Hänen mukaansa uutta mallia ei olla mietitty niin pitkälle, että paikkansa menettävien virkamiesten uudet tittelit tai työnkuvat olisivat jo selvillä. Virkamiehille on tarkoitus keksiä "muuta käyttöä".
Männistö arvelee, että kaupungin ulkopuolelta tuskin tullaan ketään palkkaamaan uusiin virkoihin, koska omastakin takaa löytyy virkamiehiä riittämiin. Kaupungin kymmenistätuhansista työntekijöistä suurin osa tulee Männistön mukaan jatkamaan nykyistä vastaavissa tehtävissä.
– Mutta totta kai tällaisen muutoksen pitää näkyä myös työntekijän tasolla.
Kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina uuden johtamisjärjestelmän hallintosäännön, jossa määrätään kaupungin hallinnon ja toiminnan järjestämisestä, päätöksenteko- ja hallintomenettelystä, kaupunginvaltuuston toimintaan liittyvistä asioista sekä kielellisten oikeuksien toteuttamisesta.
Helsingin on tarkoitus siirtyä uuteen johtamisjärjestelmään ensi vuoden kesäkuun alusta.
Pormestarin tulosta ja toimialamallista voit lukea lisää täältä.