Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne kommentoi illan kilpailukykysopimusuutisia Facebook-sivuillaan. Rinteen mukaan palkansaajat kantoivat hankalassa paikassa vastuta kasvun ja työllisyyden ongelmien ratkaisemiseksi.

– Luottamuksen vahvistamiseksi erityisesti palkansaajien suuntaan pääministerin olisi nyt syytä antaa julkinen sitoumus siitä, että palkansaajien työaikaa ei enää pidennetä eikä palkkaa leikata tämän hallituksen vaatimuksista. Tällainen sitoumus loisi positiivisia näkymiä myös tuleville sopimuskausille, Rinne sanoo.

Rinne myös toivoo, että viimeiset 13 kuukautta opettivat Sipilän hallitukselle ainakin sen, että neuvotteleminen on aina pakkoa parempi ratkaisu.

– Mikäli tämä olisi ymmärretty jo viime kesänä, sopimus olisi syntynyt jo aikapäiviä sitten, Rinne päättä kirjoituksen.