Mistä on kyse?
Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) odottaa sairaalainvestointeja suitsivaa lakia valmiiksi vielä ennen eduskunnan kesän istuntotaukoa.
Valtioneuvosto hyväksyi eilen esityksen, jonka mukaan sairaalainvestointeja rajoitetaan sote-uudistuksen alla.
– Ydin on siinä, että yli viiden miljoonan euron sosiaali- ja terveydenhuollon hankkeille tulee niin sanottu hyväksymismenettely. Käytännössä minä niitä päätöksiä tulen allekirjoittamaan, kertoo perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula.
Laki on Rehulan mukaan määräaikainen eli ulottuu vuoden 2018 loppuun.
Miljardihankkeista seulottava tarpeeseen perustuvat
Ministeri Rehulan mukaan maassa on vireillä pelkästään erikoissairaanhoidon sairaalahankkeita noin 3,7 miljardin euron edestä.
– Osa hankkeista on välttämättömiä, koska on homeisia ja täydellisen peruskorjauksen tarpeessa olevia rakennuksia.
Esimerkiksi sairaanhoito- ja sosiaalipalveluiden kuntayhtymä Carea on kiirehtinyt Kymenlaakson keskussairaalan peruskorjauspäätöstä Kotkassa ja ylimääräinen yhtymäkokous on kutsuttu koolle kesäkuun puolivälissä.
– Minun on mahdotonta nyt sanoa, miten paljon hyväksytään tai hylätään. Sen pitää perustua tarpeeseen, päättää perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.).