Kiertuekaupunki Turku toi eri asioita mieleen
Yle Turku pyysi ehdokkaita kertomaan kolme asiaa, jotka ensimmäisenä tulevat heille mieleen Turusta.
Elina Lepomäki
Petteri Orpo
Alexander Stubb
Kokoomuksen puheenjohtajakiertueella on ilmeisen kovakuntoinen kolmikko. Elina Lepomäki, Petteri Orpo ja Alexander Stubb jaksavat hymyillä leveästi turkulaisille Aurajokirannassa puheenjohtajakiertueensa puolivälissä. Väsy ei paina. Tai jos painaa, niin ei sitä ainakaan ulospäin näytetä.
Sisäministeri Petteri Orpo myöntää, että unta voisi tarvita enemmänkin, vaikkei nukkuminen ihan kokonaan ole kiertueen aikana väliin jäänytkään.
– Nukun sellaiset 6–7 tuntia yössä. Jos se nyt on kahdestatoista kuuteen, niin ainahan siinä uni vähän vajaaksi jää.
Orpo myöntää, että puheenjohtajakiertue on kova puristus.
– Useita tilaisuuksia on päivittäin eri puolilla Suomea. Lisäksi pitää tietenkin hoitaa ministerin virkatehtävät, hän sanoo.
Orpo sanoo viettäneensä edellisellä viikolla kotona vain muutaman tunnin.
– Olin siellä maanantaiaamuna pari tuntia ja palasin sunnuntaina. Se on vähän, mutta kyllä perhe ymmärtää. Tämä on poikkeuksellinen juttu, ja puristus on parin viikon päästä ohi. Sitten nähdään, miten elämää siitä eteenpäin jatketaan. Mutta totta kai lapsia on ikävä, Orpo myöntää.
Perheissä on neuvoteltu nykyisestä ja tulevasta
Kansanedustaja Elina Lepomäki sanoo, että heilläkin on kotona keskusteltu puheenjohtajakilpailun viemästä ajasta.
– Kieltämättä kotona olen ehtinyt viettää aikaa viime päivinä aika vähän. Toisaalta nyt on se hetki, että painetaan töitä täysillä. Nyt ei säästellä.
Lapset vilahtavat myös Lepomäen sanoissa.
– Jos valinta osuu omalle kohdalle, niin ei säästellä toki sittenkään! Perheen kanssa on sovittu, että sitten äitiä ei näy niin usein, mutta äiti on laadukkaasti paikalla sitten kun on.
Istuva puheenjohtaja, valtiovarainministeri Alexander Stubb vakuuttaa, ettei kiertueväsymystä ole.
– Tämä on paineensietokykyammatti, Stubb pamauttaa luetellen heti perään esimerkkejä tiukoista tilanteista uravuosiensa varrella.
Homma hoituu Stubbille tutuksi tulleella kaavalla.
– Kun pitää itsestään huolta, niin kyllä jaksaa.
Kokoomuksen puheenjohtajavaali ratkeaa kesäkuun puolivälissä Lappeenrannassa.