Lentokenttien toiminnasta vastaava valtionyhtiö Finavia pysyttelee uutisten kestoaiheina lähiviikkoina. Tänään tiistaina Finavian yhtiökokouksen jälkeen liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) on luvannut kertoa, miten yhtiön johdannaistappioiden käsittely jatkuu.
Finavia teki vuosina 2009–2011 noin 34 miljoonan euron tappiot johdannaiskaupoilla.
Tappioita selvittää Valtiontalouden tarkastusvirasto. Viime viikolla poliisi kertoi epäilevänsä yhtiön entistä rahoituspäällikköä ja varatoimitusjohtajaa rikoksista.
Yle kertoo, kuinka Finavian sotkujen eteneminen jatkuu.
1. Ministeri Berner astuu esiin
Finavia järjestää yhtiökokouksen tänään tiistaina. Valtio on yhtiön ainoa osakkeenomistajana. Maan hallituksessa Finavian toiminnasta vastaa liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner. Hän on luvannut kertoa yhtiökokouksen jälkeen näkemyksensä siitä, miten johdannaiskauppojen selvittelyä tulisi jatkaa.
Bernerille tilanne on kiusallinen, ja hän voi varautua tiukkoihin kysymyksiin. Viime syksynä Bernerin syytettiin puuttuneen Finavian hallituksen toimintaan kyseenalaisella tavalla. Berner kiisti syytökset.
Finavian hallituksen puheenjohtajuuden jättänyt Riitta Tiuraniemi sanoi, että ministeriö puuttui Finavian hallituksen toimintaan "hyvän hallintotavan vastaisesti".
Finavian hallitus päätti joulukuussa 2015, ettei se ryhdy oikeustoimiin entisiä hallituksen jäseniään vastaan. Syyskuussa 2015 Finavia jätti kuitenkin tutkintapyynnön kahdesta entistä työntekijästään.
Entinen lentäjä Horst Weckström teki asiasta tutkintapyynnön poliisille jo huhtikuussa 2015.
2. Tarkastusvirasto selvittää asiaa
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VtV) päätti oma-aloitteisesti käynnistää poikkeuksellinen laillisuustarkastuksen Finaviassa. VtV tekee vain muutaman laillisuustarkastuksen vuodessa.
– Haluamme selvittää, ovatko Finavia ja ministeriö miettineet tässä valtion eli veronmaksajien kokonaisetua, kommentoi VtV:n ylijohtaja Marko Männikkö laillisuustarkastusta joulukuussa Helsingin Sanomille.
Vanhimpien johdannaiskauppojen kohdalla mahdolliset rikokset ovat jo vanhentuneita. Berner ei kutsunut viime syksynä koolle ylimääräistä yhtiökokousta, joissa olisi voitu päättää syytteiden nostamisesta.
3. Mitä tekee tarkastusvaliokunta?
VtV:n laillisuustarkastuksen sisältöä tullaan käsittelemään eduskunnan tarkastusvaliokunnassa. Valiokunnan tehtäviin kuuluvat muun muassa valtiontalouden valvontaa koskevat asiat.
Iltalehti uutisoi viime viikolla, että VtV on antanut jo alustavia tuloksia selvittelystään valiokunnalle. Lehden mukaan raportissa arvostellaan poikkeuksellisen voimakkaasti Berneriä.
Iltalehden mukaan tarkastusvaliokunnassa on väläytelty jopa kanteen nostamista Berneriä vastaan. Valiokunnan puheenjohtaja Eero Heinäluoma (sd.) ei halunnut kommentoida asiaa Ylelle viime viikolla sen keskeneräisyyden takia.
Heinäluoman mukaan mitään päätöksiä asiassa ei kuitenkaan ole vielä tehty.
Iltalehden mukaan valiokunnassa olisi väläytelty mahdollisuutta, että Bernerin toimintaa arvioitaisiin myös perustuslakivaliokunnassa. Myös tämä olisi hyvin poikkeuksellista.
Mikä ihmeen johdannainen?
4. Omistajaohjaus – hallitustyön Musta Pekka
Nykyisessä hallituksessa omistajaohjausasioista vastaa poikkeuksellisesti pääministeri eli Juha Sipilä (kesk.). Finavia on kuitenkin poikkeus, eli sen toiminnasta vastaa liikenne- ja viestintäministeri.
Omistajaohjausasiat ovat aiheuttaneet päänvaivaa useille ministereille takavuosina. Ministerit ovat vuorollaan saaneet selitellä sähkönsiirtoyhtiö Carunan myyntiä, Finnairin johdon asuntokauppoja, jäänmurtoyhtiö Arctia Shippingin toimintaa ja lukemattomia muita tapauksia.
Omistajaohjauksesta vastannut entinen ministeri Pekka Haavisto (vihr.) on kuvannut pestiä hallituksen "Mustaksi Pekaksi".
Finavian johdannaiskaupat tehtiin paljon ennen kuin Anne Berner oli aloittanut ministerinä. Tapauksen jälkihoito on kuitenkin osoittautumassa Berneriille kovaksi koetinkiveksi. Pahimmillaan Bernerin poliittinen ura ja jatko ministerinä voi olla vaakalaudalla.
Yle lähettää ministeri Anne Bernerin tiedotustilaisuuden suorana verkkosivuillaan kello 11.45 alkaen.