Mistä on kyse?
Lepikon torpan mullassa on sitä jotakin; onhan siinä kenties peuhannut ja sitä poskeensa pikkupoikana pistänyt Suomen tasavallan pitkäaikaisin presidentti, Urho Kaleva Kekkonen. Vuonna 1983 keskustan valtuuskunta kävi puoluevierailulla Moskovassa ja vei neuvostoliittolaisille isännilleen lahjaksi Lepikon multaa. Silloisen puoluesihteerin Seppo Kääriäisen kerrotaan mainostaneen, että "lahja on parasta, mitä isänmaalla on tarjota".
Lepikko-säätiön asiamies Olavi Savonsalmi tuntee tapauksen, kuten monet muutkin Kekkoseen kietoutuneet tarinat. Savonsalmen mukaan Lepikon torpan multaa ostetaan edelleen. Hän toimittaa sitä joka kesä aitoustodistuksen kera ympäri Suomea, kerran Englantiinkin asti. Tosin sielläkin tilaajat olivat suomalaisia.
– Monet ihmiset ostavat sitä ystävilleen, tuttavilleen ja sukulaisilleen lähinnä syntymäpäivälahjaksi. Kyllä sillä on edelleen tänä päivänä kysyntää. Pienet multasäkit, joihin se pakataan, ovat loppu. Nyt joudun miettimään, mihin se pakataan, mutta uskallan luvata, että Lepikon torpan multaa saa myös tänä kesänä tarvittaessa.
Viimeksi Savonsalmi lähetti kolme pakettia Helsinkiin ja yhden Turkuun. Hän tietää, kenelle multa on menossa.
– En nyt tässä mainitse nimiä, mutta erittäin korkeassa asemassa oleville henkilöille ne menivät syntymäpäivälahjaksi, hän paljastaa.
Savonsalmi uskoo, että nykyään Lepikon torpan multaa hankitaan pilke silmäkulmassa.
– Luulen, että sitä menee lahjaksi erittäin koville Kekkos-miehille. Minusta se oikein miellyttävä ja erikoinen lahja, johon pitää osata suhtautua tietyllä keveydellä ja huumorilla ja uskon, että juuri niin siihen suhtaudutaan.
Itse Lepikon torppakin kiinnostaa edelleen ihmisiä. Muutama vuosi sitten oli Savonsalmen mukaan hiljaisempaa, mutta nyt kävijämäärät ovat taas lähteneet lievään nousuun.
– Kiinnostus Lepikon torppaa ja Kekkosta kohtaan on nuorten kohdalla oikein silmiinpistävää ja huomattavaa. Ehkä tämän päivän vaikeudet Suomessa ja maailmalla vaikuttavat siihen, että nuoret haluavat tutustua Kekkoseen presidenttinä ja ihmisenä, vahvaan johtajaan. Moni on sanonut, että kun Kekkonen oli presidenttinä, niin isäntä oli talossa.