Tullin pääjohtaja Antti Hartikainen aiotaan siirtää kansainvälisiin tehtäviin, valtiovarainministeriön valtiosihteeri Martti Hetemäki kertoo STT:lle ja Helsingin Sanomille.

Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) ei kiistä eikä vahvista Hartikaisen siirtämistä. Tulli kuuluu valtiovarainministeriön alaisuuteen.

– Olemme tutkineet oikeusasiamiehen raportin tarkkaan ja etenemme normaalilla tavalla, Stubb totesi Ylen haastattelussa Oulussa.

Hänen mukaansa "asiassa edetään hyvän henkilöstöpolitiikan hengessä".

Hetemäen mukaan siirtoa erityistehtäviin on valmisteltu ulkoministeriön ja Hartikaisen kanssa.

Keskiviikkona antamassaan ratkaisussa apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin katsoi Hartikaisen menetelleen hallintolain vastaisesti Tullin johtoryhmän kokouksessa marraskuussa.

Hartikainen ei poistunut kokouksesta, jossa käsiteltiin hänen puolisonsa työtehtävään liittyvää asiaa. Hartikainen oli jäävännyt itsensä, mutta oli kokouksessa läsnä ja edelleen puheenjohtajana.

Keväällä Hartikaista epäiltiin myös virkavelvollisuuden rikkomisesta ja viestintäsalaisuuden loukkaamisesta. Syyttäjä päätti kuitenkin jättää syytteet nostamatta, koska rikoksista ei ollut näyttöä.

Klo 18.45: Juttua täydennetty Stubbin kommentilla.