Mistä on kyse?
Tuomioistuinviraston perustamista valmistelee oikeusministeriön asettama työryhmä. Kyse on uudesta virastosta, johon siirrettäisiin tuomioistuinten keskushallinto oikeusministeriöstä ja osa tuomioistuinten omasta hallinnosta.
Valmistelussa on reilun 10 virkamiehen muodostama virasto, jonka sijoituspaikka kiinnostaa tässä vaiheessa neljää paikkakuntaa. Vaasan lisäksi virastoa haluavat Joensuu, Kouvola ja Kotka.
– Tässä varovaisesti sanoisin, että sijoituspaikka ei välttämättä ole Helsinki vaan se on sitten jossain muualla, totesi oikeus- ja työministeri Jari Lindström Vaasassa.
Vaasan oikeuslaitoksien ja kaupungin edustajat valistivat ministeriä Vaasan eduista tuomioistuinviraston sijoituspaikkana. Vaasassa on mm. oikeustieteen yliopisto-opetusta, eri oikeusasteet ja kaksi kieltä.
– Kyllä Vaasassa oli ihan uskottavat ja hyvät perusteet. Vaasa ei ole ollenkaan huono vaihtoehto, tuumaili ministeri Jari Lindström.
Oikeusministeriö odottaa asettamaltaan toimikunnalta esitystä virastosta ensi vuoden helmikuussa. Eduskunnan käsittelyyn hallituksen esitys tulisi syksyllä 2017. Tuomioistuinviraston on tarkoitus aloittaa työnsä ennen tämän vaalikauden loppua.
Muokattu 29.5.2016 klo 16:04: Jutun alussa kerrottiin, että uuteen virastoon siirrettäisiin tuomioistuinten keskushallinto opetusministeriöstä. Se siirretään oikeusministeriöstä.