Ympäristöoikeuden professori Tapio Määttä tyrmää elinkeinoministeri Olli Rehnin (kesk.) puheet, joiden mukaan Vaasan hallinto-oikeus tappoi Talvivaara-neuvottelut. Määtän mukaan ympäristölupapäätökset olivat odotettuja eikä ministeri saisi puuttua oikeuden toimintaan.

Rehnin mukaan Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen myötä ympäristölupatilanteen odotettiin selkiytyvän, mutta kävikin päinvastoin; ympäristölupatilanne monimutkaistui merkittävästi, mikä lisäsi kaivostoimintaan liittyvää riskiä.

Rehn: Vaasa tappoi rahoitusneuvottelut

Rehn sanoi hallinto-oikeuden päättäneen hyvin poikkeuksellisesti kaivoksen keskeisten ympäristölupien muuttamisesta määräaikaisiksi vuoden 2018 loppuun saakka.

– Ympäristöriskit siten kasvoivat Vaasan päätöksen myötä ei päinvastoin kuten oli odotettu. Vaasan päätös myös tappoi käynnissä olleet lupaavat neuvottelut yksityisten sijoittajien kanssa, Rehn sanoi.

Myöhemmin tiedotustilaisuudessa Rehn vastasi oikeuden päätöksen merkitystä koskeneeseen kysymykseen näin.

– Olen aina kunnioittanut oikeusvaltiota ja koettanut ajaa sen asiaa kaikissa olosuhteissa ja arvostan oikeuslaitoksen itsenäisyyttä. Se on vain fakta, että tämä Vaasan päätös tappoi edellytykset saada yksityistä rahoittajaa siinä tilanteessa, kun meillä oli käynnissä olevat mielestäni hyvinkin lupaavat neuvottelut menossa.

Määttä: Oikeuden riippumattomuus vaarantui

Rehnin kommentit herättivät välittömästi kysymyksiä hallituksen, eduskunnan ja oikeuslaitoksen välisestä vallanjaosta.

Itä-Suomen yliopiston ympäristöoikeuden professorin Tapio Määtän mielestä ministerin puheet loukkasivat oikeuslaitoksen riippumattomuutta ja olivat harkitsemattomia.

– Rehnin lausunto on oikeusvaltiollisesta näkökulmasta erityisen ongelmallinen tuomioistuinten riippumattomuuden kannalta siksi, että tämän asian käsittelyhän on kesken, Määttä viittasi korkeimmalle hallinto-oikeudelle todennäköisesti tehtäviin valituksiin.

– Tyypillisesti poliitikot ovat kommentoineet tuomioistuinratkaisuja sitten kun korkein hallinto-oikeus tai korkein oikeus on antanut lopullisen ratkaisunsa ja nämäkin kommentit ovat siis kyseenalaisia poliitikkojen suusta mutta silloin kun poliitikko lausuu asiasta, jonka tuomioistuinkäsittely on kesken, niin se on kyllä perustuslain näkökulmasta hyvin ongelmallista, Määttä huomauttaa.

Määttä: Oikeuden päätös oli odotettu

Professori Määtän mielestä Vaasan hallinto-oikeuden päätös, jota Rehn piti yllättävänä, ei ollut oikeudellisesti lainkaan yllättävä.

– Se, että ympäristöluvista tuli määräaikaisia oli oikeudellisesti arvioiden varsin odotettua, kun otetaan huomioon se, että siellä Talvivaaran kaivoksella ei niitä aiempiakaan ympäristölupia ja niiden ehtoja oltu oikeastaan missään vaiheessa pystytty noudattamaan.

– Päätös ei ollut oikeudellisesti ennakoimaton tai yllättävä sellaisella tavalla kuin ministeri Rehn puheenvuorossaan eilen arvioi, Määttä toteaa.