Kokoomuksen puheenjohtajuutta havitteleva kansanedustaja Elina Lepomäki peräänkuuluttaa vaaliohjelmassa ihmisille vapautta, vastuuta ja vaihtoehtoja.
– Hyvinvointivaltio auttaa ihmisiä, ei yrityksiä tai etujärjestöjä, Lepomäki sanoo.
Lepomäen mukaan Suomen nousu alkaa vasta kun ihmisten sallitaan onnistua että epäonnistua. Nyt ei Lepomäen mukaansa sallita kumpaakaan.
Lepomäki korostaa, että Suomen kurjistuminen tulee katkaista tällä hallituskaudella. Hänen mukaansa rakenteita tulee uudistaa rohkeasti kaikilla rintamilla.
– Suomen ei tule tavoitella perässähiihdon maailmanmestaruutta, vaan pyrkiä jälleen ketteräksi menestyjäksi Euroopan laidalla. Meillä on siihen kaikki edellytykset, Lepomäki toteaa.
Lepomäki kannattaa vahvaan perusturvaan tukeutuvaa sosiaaliturvaa, jossa ensisijainen tarveharkinta on aina ihmisellä itsellään.
Lepomäen ohella kokoomuksen puheenjohtajan pestistä kisaavat Alexander Stubb ja Petteri Orpo. Kokoomus valitsee seuraavan puheenjohtajansa Lappeenrannassa kesäkuussa.