Pääministeri Juha Sipilä totesi tänään eduskunnan täysistunnossa, että hallitus pyrkii löytämään yliopistokampuksen korvaavaa toimintaa Savonlinnaan.

Opposition välikysymykseen vastanneen Sipilän mukaan Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen alustavat johtopäätökset osoittavat, että OKL:n lakkautuksen vaikutukset Savonlinnan taloudelle eivät ole niin suuret, kuin julkisuudessa on esitetty.

– Vaikka alueella näinä päivinä ei siltä tunnu, vaikeasta muutoksesta pitäisi löytää myös mahdollisuus. Hallitus työskentelee sen puolesta, että Savonlinnaan syntyy korvaavaa toimintaa, joka tukee alueen kehitystä.

Ehdotuksia korvaavasta toiminnasta pääministerillä ei ollut vielä antaa.

– Nyt meillä on vuoden 2017 loppuun saakka aikaa hakea ratkaisuja yhdessä alueen toimijoiden kanssa, Sipilä totesi.

Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen selvitys luovutetaan Sipilälle perjantaina.

Vastuu Itä-Suomen yliopistolle

Vastauksessaan oppositiolle pääministeri korosti sitä, että hallitus teki voitavansa säilyttääkseen opettajankoulutuslaitoksen Savonlinnassa.

– Päätöksentekijä tässä kysymyksessä on lainmukaisesti Itä-Suomen yliopisto, ei Suomen hallitus. Olemme esittäneet jo viime kuussa kahden miljoonan euron strategiarahoitusta opettajakoulutuksen jatkumiseksi Savonlinnassa kuten neljä vuotta sitten. Lisäksi hallitus tarjoutui keskustelemaan ratkaisuista liittyen yliopistokiinteistöihin. Yliopiston hallitus ei tarttunut ehdotuksiimme, Sipilä totesi.

Hallituksen vetoamista voimattomuuteensa yliopistojen autonomisen päätöksenteon suhteen on myös arvosteltu. Helsingin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan emeritusprofessori Kaarlo Tuorin mukaan yliopistojen itsehallinto ei lain mukaan estä ottamasta ministeriön ja yliopistojen sopimuksiin yliopistojen toimintayksiköiden sijaintipaikkakunnan määritteleviä kohtia. Tuori otti asiaan kantaa Savonlinnan kaupungin pyydettyä asiantuntijalausuntoja asiasta.

Sipilän mukaan Itä-Suomen yliopiston hallitus on käydyissä keskusteluissa perustellut päätöstään siirtää opettajankoulutuslaitoslaitos Joensuuhun sillä, ettei opettajankoulutus Savonlinnassa ole tarpeeksi vetovoimainen.

– Hakijoista noin 18 prosenttia asettaa sen ensisijaiseksi toiveeksi, keskeyttävien määrä on yliopiston mukaan liian suuri ja jatko-opiskelijoita on liian vähän, Sipilä kertoi yliopiston päätöksen taustoista.