Kokoomuksen aikaansannokset hallituksessa, hallituksen vielä täyttämättömät tavoitteet ja ensi vuoden kuntavaalivoitto olivat kolme pointtia, kun kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb aloitti puheensa puolueen kenttäväelle puoluevaltuustokauden viimeisessä kokouksessa Helsingissä Akava-talossa.

Stubb korosti sinnikkyyttä ja yhteishenkeä menestystarinan taustalla arvostelun ja myllerryksen keskellä.

– Narratiivi ennen eduskuntavaaleja 2015 oli, että ei kokoomus pärjää. Me pärjättiin. Saatiin toiseksi eniten ääniä ja näytettiin kaikille.

– Sen jälkeen narratiivi oli ettei kokoomus pääse hallitukseen. Päästiin. Kun on kova vastatuuli, me pärjätään joukkueena.

Stubb muistutti hallituksen saavutuksista, kuten veronalennuksista, normien, kuten kauppojen aukiolon purkamisesta ja muutoksista oppisopimukseen.

Ehkä jäähyväispuhe

Stubbin valtuustopuhe saattaa jäädä puheenjohtajan jäähyväispuheeksi siinä tapauksessa, että puoluekokous valitsee alle kuukauden päästä Lappeenrannassa johtoon jomman kumman haastajista, sisäministeri Petteri Orpon tai kansanedustaja Elina Lepomäen.

Puheenjohtajakisa ei Stubbin mukaan ollut valtuuston pääpointti vaan itse puolue.

– Olemme onnellisessa tilanteessa, sillä meillä on kolme erinomaista ehdokasta. Miten tahansa vaalissa käy, voittajia on ainakin yksi. Kansallinen Kokoomus.

Stubb pyysi aplodit molemmalle haastajalle ja siirtyi politiikan sisältöön.

– Meillä on neljän viikon kuluttua puoluekokous. Tällaisessa tilanteessa pitää aina nähdä positiivinen puoli, hän muistutti. Aplodit Orpolle ja Lepomäelle.

Puheenjohtajakisan paineet kuitenkin kuuluivat voimaakkasti rivien välistä. Stubb vetosi puheensa lopussa pitkään ja useita kertoja lojaaliuteen ja kaverin tukemiseen puolueen sisällä.

– Pitää luottaa kaveriin, joka istuu vieressä, että tapahtui mitä tahansa se kaveri tukee joukkuetta. Muistetaan tämä seuraavan neljän viikon aikana, seuraavan 11 kuukauden aikana, seuraavien vaalien aikana.

– Kokoomuksen pitää olla sydämen asia. Se on sininen sydän.

"Sooloilusta ei kerta kaikkiaan tule mitään"

Stubb kuvaili yksilöllisyyttä painottanutta kokoomusta nyt termillä "me-puolue", joka pitäisi pelata tiivistä joukkuepeliä. Aikaisemmin "Me"-slogania on vaalimainoksessaan käyttänyt muun muassa SDP.

– Me menestytään joukkueena. Vain ja ainoastaan joukkueena. Suomi ei ole yksilölaji, politiikka ei ole yksilölaji, kokoomus ei ole yksilölaji. Jos tässä jengissä ruvetaan sooloilemaan, siitä ei kerta kaikkiaan tule mitään.

Stubb peräänkuulutti reiluja toimintatapoja puolueessa.

– Me ei haukuta vastustajaa, me ei haukuta omia. Meidän pitää olla joukkue joka tukee ja kannustaa.

Euroopan investointipankin varapääjohtaja Jan Vapaavuori moittii lauantain Helsingin Sanomissa kokoomusta sekavaksi, epäyhtenäiseksi ja linjattomaksi.

Stubbin mukaan puolueen kentältä ei välity kuvaa hajanaisuudesta. Hän on tänä keväänä soittanut yli sadalle puoluekokousedustajalle osana puheenjohtajakampanjaansa.

– Pyrin aina kuuntelemaan kenttää, ja itselleni ei tällaista kuvaa jäänyt. Toki kun varteenotettava kokoomuslainen esittää kritiikkiä omaa puoluettaan kohtaan, se pitää ottaa vakavasti ja millä tavalla voidaan askellusta parantaa.

"Sivistystä ei saa irti kokoomuksesta"

Koulutusleikkauksia Stubb puolusti ja pyysi kenttäväkeä tarkastelemaan niitä laajemmin kuin rahakysymyksenä.

– Kun puhutaan valitettavista koulutusleikkauksista pitää muistaa että koulutuksessa ollaan edelleen yli vuoden 2010 tasolla.

– Suomen koulutus on huippua, mutta silti on uskallettava uudistua.

Stubbin mukaan puoluetta on viime aikoina ajettu leikkausten takia syyttä nurkkaan, mikä on hänen mukaansa epäreilua.

– Teen tässä ja nyt jokaiselle selväksi, että sivistystä ei saa irti kokoomuksesta, hän puhui kevätkokouksessa.