Kansanedustaja Pekka Haavisto (vihr.) on valmis tukemaan puheenjohtaja Ville Niinistön jatkokautta.

Haavisto sanoi Politiikan avokonttori -lähetyksessä perjantaina, että nykytilanteessa vihreiden pitää vakavasti harkita, onko järkevää vaihtaa puheenjohtajaa ja eduskuntaryhmän puheenjohtajaa, joka on Outi Alanko-Kahiluoto.

Vihreiden sääntöjen mukaan puheenjohtaja voi toimia korkeintaan kolme kaksivuotiskautta. Niinistö on johtanut vihreitä kuusi vuotta. Yle uutisten huhtikuun kannatuskyselyssä vihreät nousivat omaan ennätykseensä. Vihreät oli neljänneksi suurin puolue 13,5 prosentin kannatuksella.

– Loppujen lopuksi ne ovat nämä elimet, toisaalta puoluekokous ja toisaalta eduskuntaryhmä, jotka näistä säännöistä päättää. Minusta poliittinen harkinta näissä on sallittua. Ei rotaatioon kannata itseään tappaa, sanoo Haavisto.

Haavisto kertoo ehdottaneensa jo vuosi sitten Niinistölle, että hänen pitäisi ottaa kannattajiensa kanssa esille keskustelu puheenjohtajakausista. Haaviston mielestä voisi olla järkevää jatkaa samalla puheenjohtajalla oppositiokauden loppuun ja käydä sitten vaalit.

– Näissä oloissa tukisin kyllä sitä (että Niinistö jatkaisi). Minusta hän on hoitanut tehtävänsä erittäin hyvin vaikka tiedän, että meillä on erinomaisia nuoria tulossa haastajiksi.

Omasta presidenttiehdokkuudestaan Haavisto ei vielä halunnut sanoa mitään. Vihreät päättävät oman presidenttiehdokkaan asettamisesta ilmeisesti loppuvuodesta.