Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on ottanut valtion omistajapolitiikan hahmottelussa merkittävän roolin. Hallituksen salkunjaossa Sipilä päätti ottaa vastuulleen myös omistajaohjauksen.

Useammassakin mediassa on viime viikkoina uutisoitu Sipilän suunnittelevan valtion omistajapolitiikkaan suurta myllerrystä. Ylen tietojen mukaan suunnitelmissa on harkittu esimerkiksi logistiikkakonserni Postin jakamista kahteen osaan sekä yhtiön osittaista yksityistämistä eli myymistä sijoittajille.

Helsingin Sanomat kertoi suunnitelmista pari viikkoa sitten. Silloin Sipilä kiisti STT:n haastattelussa aikeet. Ylen lähteiden mukaan tämä vaihtoehto on kuitenkin ollut esillä.

Harkinnassa on myös muun muassa valtion omistuksen laskeminen alle 50 prosenttiin lentoyhtiö Finnairissa. Nykyisin valtio omistaa pörssiyhtiö Finnairista 55,81 prosenttia.

Sipilä kuittasi uutisoinnin tiistaina lyhyesti.

– Sen voin kertoa, että olette pahasti hakoteillä uutisoinnillanne, Sipilä sanoi.

Sipilä vakuutti myös, ettei hänellä ole mitään henkilökohtaista listaa myyntikohteista.

– On olemassa vain valtioneuvoston periaatepäätös omistajaohjauksesta, jota käsitellään eduskunnassa ensi viikon tiistaina ja siihen mennessä tehdään tarvittavat päätökset, Sipilä sanoi toimittajille eduskunnassa.

Sipilän mukaan hallituspuolueilla ei ole ollut mitään riitaa valtion omistajapolitiikasta.

– Ei meillä koskaan siitä mitään riitaa ole ollutkaan, meillä on selkeä prosessi jossa on ollut pitkään jo hallituspuolueiden edustus mukana. Tuloksista kerrotaan kun prosessi on valmis, Sipilä vakuutti.