EU:n komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen puolustaa komission viime viikolla esittämää uutta mallia, jossa turvapaikanhakijoiden jakamiseen nihkeästi suhtautuvat maat joutuvat maksumiehiksi, jos ne eivät halua kantaa omaa osaansa taakasta. Suomen hallituksen kantaa komission esitykseen ei vielä tiedetä.
– Toivon, että Suomen hallitus arvioi sitä myös oman tulevan toimintansa kannalta: kuka tietää, mihin maihin maahanmuuttovirrat seuraavaksi kääntyvät, Katainen sanoi.
Katainen oli Politiikan toimittajien yhdistyksen lounasvieraana Helsingissä maanantaina.
Suomen hallituksen kanta on tähän asti ollut se, että turvapaikanhakijoita voidaan jakaa EU-maihin vapaaehtoisuuden pohjalta. Komission uudesssa mallissa taakanjako olisi pysyvää. Kullekin jäsenmaalle laskettaisiin uudessa mallissa kiintiö, jonka verran hakijoita pitäisi vastaanottaa.
– Jos ei pysty ottamaan normaalia vastuuta, jonka muut jäsenmaat ottavat turvapaikanhakijoiden sijoittamisesta, niin silloin toinen vaihtoehto on, että maksaa toisille maille vastuunkantamisesta, Katainen sanoi.
Kataisen mukaan ei ole oikein, että yksi tai kaksi maata joutuvat vakaviin vaikeuksiin turvapaikanhakijoiden vuoksi.
– On päivänselvää, että ongelmien ratkaisussa pitää osoittaa solidaarisuutta. Unioni ei ole yhteisö, jolle voidaan ulkoistaa ongelmien ratkaisu.