Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) on vieraillut tänään maanantaina Pohjanmaalla. Laihialla ajankohtaisina asioina nousivat esille VT3 ja VT18 risteystyömaa sekä Vaasa-Seinäjoki -välin ratajärjestelyt.

Ministeri jakaa pohjalaisten huolen ratavälin liikenteestä.

– Itselläni on suuri huolenaihe, että lähijunaliikenne näivettyy lähes koko maassa. Pidän tärkeänä, että saataisiin raitelle useampia toimijoita, jotta päästään aidosti sellaiseen tilanteeseen, että pienimuotoisempaakin liiketoimintaa raiteilla voidaan kehittää ja synnyttää uutta alueellista liiketoimintaa, Berner totesi.

Ratkaisu löytyy raideliikenteen avaamisesta kilpailulle.

– Yhteiskunnan omistamilla raiteilla voisi toimia useampi raideyhtiö tulevaisuudessa. Alkaen ensi vuonna.

Laihian risteystyömaan keskeytyneiden töiden osalta ministeri totesi, että kyseisen kaltaisiin prosesseihin ei ole Suomessa varaa. Ministeri muistuttaa, että jatkossa maakunnilla on vastuu liikennejärjestelyjen suunnittelusta. Bernerin mukaan nyt työskennellään sen puolesta, että vastaavanlaisia tilanteita ei enää syntyisi.