Eduskuntavaaleista on hieman yli vuosi ja kuntavaaleihin on saman verran aikaa. Puoluetoimistoissa seurataan tarkasti kannatuslukemien kehitystä, jotka näyttävät oppositiolle hyviltä ja hallituspuolueille vastaavasti heikommilta.

Alkuviikosta julkaistu Taloustutkimuksen kannatuskysely osoittaa, että SDP on tällä hetkellä kannatukseltaan Suomen suurin puolue, keskusta on tippunut toiseksi, kokoomus on jämähtänyt selvästi kolmanneksi ja perussuomalaiset ovat romahtaneet vasemmistoliiton kaltaiseksi alle kymmenen prosentin ryhmäksi. Vihreiden kannatus on kovassa nousussa.

Kyselystä voisi tulla houkutus tehdä johtopäätöksiä myös Satakunnan osalta. Valitettavasti valtakunnallinen kysely antaa vain vähän osviittaa pienen kahdeksan kansanedustajan vaalipiirin osalta.

Satakunnassa vihreiden kannatus tuskin on lähelläkään koko Suomen 13,5 prosenttia. Eduskuntavaaleissa vihreät saivat Satakunnassa 2,7 prosentin kannatuksen. Edes tämän lukeman kaksinkertaistaminen ei veisi puoluetta lähellekään kansanedustajan paikkaa.

Satakunta oli vuoden 2015 vaaleissa Suomen perussuomalaisin ja Suomen sosiaalidemokraattisin maakunta. Perussuomalaisten kannatus oli 25 prosenttia ja demarien 22,6 prosenttia. Jos perussuomalaisista on tapahtunut demarien suuntaan samanlaista siirtymää kuin valtakunnassa, yksi perussuomalaisten paikka voisi siirtyä SDP:lle.

Perussuomalaisten kannatus maakunnassa on tällä hetkellä suurin kysymysmerkki. Erityisesti kansanedustaja Laura Huhtasaaren henkilökohtainen kannatus on ollut korkealla. Huhtasaaren räväkät maahanmuuttovastaiset lausunnot ja jatkuva pääsy television keskusteluohjelmiin ovat saattaneet jopa lisätä hänen kannattajiensa määrää.

Sen sijaan perussuomalaisten toinen kansanedustaja Ari Jalonen joutuu pelkäämään oman paikkansa puolesta. Perussuomalaisten mukanaolo työntekijöiden asemaa heikentävissä lakisuunnitelmissa iskee palomies Jaloseen. Liikennevaliokuntaa johtava Jalonen ei ole erityisen hyvin onnistunut tuomaan Satakuntaan lisää tierahoja vaaleja edeltävistä lupauksista huolimatta.

Kokoomus ja vasemmistoliitto voinevat nykyisessä kannatustilanteessa olla kohtuullisen luottavaisia, että heidän kansanedustajapaikkansa säilyvät Satakunnassa. Jari Myllykoski (vas.) ja Jaana Laitinen-Pesola (kok.) ovat kuitenkin olleet alkuvaalikauden puolueissaan hieman sivuraiteella.

Ay-taustaisen Laitinen-Pesolan asema voi parantua, jos Satakunnassa syntynyt, maltillisena pidetty Petteri Orpo valitaan kokoomuksen johtoon. Perussuomalaisten roima tappio voisi tuoda kokoomukselle mahdollisuuden tavoitella jopa toista kansanedustajan paikkaa takaisin.

Sen sijaan teollisuusväen puolesta puhuvan Myllykosken unelma noususta vasemmistoliiton johtoon on jo kariutunut, ja puolue jatkaa hänelle vieraalla punavihreällä korostuksella. Jos puolueen kannatus laskee myös uuden puheenjohtajan aikana, jossain vaiheessa saattaa olla edessä Satakunnan edustajapaikan menettäminen.

Hallituksen ykköspuolue keskusta saa vielä olla turvallisin mielin Satakunnassa, jos valtakunnallinen kannatus ei käänny laskuun tai puolue ei päädy taas perinteiseen sudenkuoppaansa eli vaaliliittoon kristillisdemokraattien kanssa.

Pienemmillä puolueilla ei edelleenkään ole mahdollisuuksia saada läpi kansanedustajaa, jos ja kun Satakuntaa ei liitetä isompaan vaalipiiriin tälläkään vaalikaudella.