Saksan, Sveitsin, Itävallan ja Suomen jalkapalloa pelaavat parlamentaarikot valtasivat perjantaina Kuopion Palloseuran kotikentän Kuopiossa.
Suomen joukkue koostuu kansanedustajista ja muutamasta eduskunnan virkamiehestä. Joukkueessa ovat edustettuina kaikki muut eduskuntapuolueet paitsi kristillisdemokraatit. Pienestä eduskuntaryhmästä ei ole toistaiseksi löytynyt pelaajia.
– Tietysti toivotaan, että seuraavissa vaaleissa kristillisdemokraattien listoilta tulisi joku pelimies- tai nainen, virnistää SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman.
Lindtman itse herättää puoluekannasta riippumatta vastustajissa kunnioitusta: 196 senttiä pitkän ja vahvarakenteisen demarin eteen ei ole jäämistä.
Rehn: Reilua ja asiallista peliä
Suomen joukkueen kantavana voimana on elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.), joka kirmaa muiden tavoin kentällä vasemmistoliiton komennossa.
Rehnin pysähtyessä juomaan vettä huomaa, ettei mies ole edes hikeentynyt. Kahdet viikoittaiset jalkapalloharjoitukset pitävät osaltaan kuntoa yllä.
– Terve sielu terveessä ruumiissa. Täytyy yrittää pitää ruumiinkunnosta huolta, jotta myös mieli säilyy terveenä.
– Tämä on reilua ja samalla asiallista, mutta niinhän se on politiikkakin, hän hymyilee.
Elinkeinoministerin mukaan hallituksen ja opposition ero ei näy jalkapallokentällä.
– Kyllä me tietysti läppää heitetään politiikan asioista, mutta kyllä sen tuolla eduskunnassakin huomaa, että futisjoukkueen kaverit suhtautuvat ehkä vähän kunnioittavammin toisiinsa. Asiat voivat riidellä, mutta ihmiset eivät niinkään.
"Elämä on vain osa jalkapalloa"
Suomen joukkueen kapteenina toimivan kansanedustaja Kari Uotilan (vas.) mukaan opposition ja hallituksen saaminen potkimaan kohti samaa maalia on helppoa.
– Jos politiikka olisi yhtä helppoa kuin tämän homman hoitaminen, niin ei olisi mitään hätää, Uotila henkäisi ja pinkaisi samassa jo takaisin kentälle.
Rehn onnistuu tekemään ottelun aikana yhden maalin, mutta Saksa on kahdella maalillaan parempi.
Miten pahasti ministeriä harmittaa, kun pallo ei mene maaliin?
– Se on vähän kuin kilpailukykysopimuksen kanssa. Pitää vain yrittää uudestaan, niin kyllä se lopulta viedään maaliin, Rehn heittää.
Antti Lindtmanilla puolestaan on jo ennen tappion lopullista varmistumista mielessään vanha kasku.
– Täytyy muistaa, että elämä on kuitenkin vain osa jalkapalloa.