Sisäministeri Petteri Orpon haastajaksi puheenjohtajakilpaan toivottava valtiovarainministeri Alexander Stubb uskoo, että kisa tekee hyvää kokoomukselle.
– On hyvä, että kaikki tulevat reilusti ja selkeästi kaapista ulos ja lähtevät kisaan. Kokoomuksen puheenjohtajana näen tietysti asioissa aina hopeareunuksen, ja uskon että kokoomus tulee tämän kisan jälkeen ulos huomattavasti vahvempana, Stubb kommentoi eduskunnassa.
Stubb kertoo pyrkineensä johtamaan kokoomusta avoimesti, reilusti ja osallistavasti. Parempaan pitää kuitenkin Stubbin mukaan pystyä.
– Aina täytyy pystyä parempaan ja aina pitää oppia virheistä. Niin olen matkan varrella puheenjohtajana tehnyt, Stubb sanoo.
– Tämä on sellainen ammatti, jossa paineensietokyky mitataan aivan jokainen päivä. Tämä on sellainen ammatti, jossa antaa kaikkensa aamusta iltaan, ja loppupeleissä tässä ammatissa saa sen, jonka ansaitsee.
Kilpailu oikeaa kättä vastaan
Stubb kiistää, että hallituskumppanin lähteminen puheenjohtajakilpaan aiheuttaisi jännitteitä. Yhteistyön tiiveyttä Stubb korostaa kutsumalla Orpoa oikeaksi kädekseen.
– Olen aina tukenut Petteri Orpoa. Nimitin hänet ministeriksi ensimmäiseen hallitukseen ja toiseen hallitukseen. Hän on ollut minulle tuki ja turva matkan varrella.
Puheenjohtaja valitaan kesäkuussa Lappeenrannan puoluekokouksessa, mitä Stubb kertoo odottavansa innolla. Hän arvioi kenttäväen tuen takanaan olevan vahvaa.
– Täytyy muistaa, että se on kenttä joka päättää ja sen jälkeen pulinat pois.