Mistä on kyse?
Satakunnan kokoomuksen johtopaikka vaikuttaa olevan tukevasti stubbilaisten käsissä. Edellisessä puheenjohtajavaalissa kaksi vuotta sitten tuolloinen piirin puheenjohtaja Juha Vasama tuki puheenjohtajaksi Alexander Stubbia, ja samalla linjalla on kesäkuun puheenjohtajavaalissa nykyinen piirijohtaja Emilia Syväsalmi.
Syväsalmi on mukana Stubbin kampanja-avauksen tiedotteessa. Hänen mielestään kokoomuksen ei pidä vaihtaa puheenjohtajaa.
– Alex on ottanut vakavasti haasteen siitä, että puolueen pitää muuttua maailman mukana. Silti perinteitä ja arvoja kunnioittaen ja lähellä jokaista kokoomussydäntä. Annetaan Alexin tehdä töitä, urakka on vielä kesken, Syväsalmi sanoo.
Haastajia mukana
Kokoomus valitsee puheenjohtajan kesäkuussa Lappeenrannassa pidettävässä puoluekokouksessa. Ehdolla on Stubbin lisäksi tällä hetkellä puolueen markkinaliberaalia siipeä edustava Elina Lepomäki.
Lepomäen mahdollisuuksia Stubbin kaatajana pidetään vähäisinä, mutta vahvemman haasteen Stubbille asettaa sisäministeri Petteri Orpo, jos tämä päätyy harkinnan jälkeen lähtemään mukaan puheenjohtajapeliin.
Alexander Stubb avasi oman puheenjohtajakampanjansa Espoossa maanantaina. Hän korosti, että Suomessa tehdään tällä hetkellä maan historian kokoomuslaisinta politiikkaa. Stubb määritteli johtamansa kokoomuksen moderniksi, maltilliseksi keskusta-oikeistolaiseksi puolueeksi.