Ministeri Lenita Toivakan aviopuoliso toimitusjohtaja Jukka Toivakka painottaa kantavansa täyden vastuun holding-yhtiön perustamisesta Belgiaan. Sähköpostitse tavoitettu Jukka Toivakka kertoo tehneensä päätöksen käytännössä yksin, eikä päätökselle ole haettu tukea yhtiön hallitukselta.
– Asiaa ei ole päätetty yrityksen hallituksessa eikä Lenita Toivakka ole ollut mukana päätöksenteossa, Toivakka kirjoittaa.
SDP:n kansanedustaja Timo Harakka syytti eduskunnassa ministeri Lenita Toivakkaa verosuunnitteluyhtiön perustamisesta Belgiaan. Toivakka kiisti väitteet ja syytti Harakkaa valehtelusta. Myöhemmin Harakka syytti A-Studiossa Toivakkaa harhaanjohtavista tiedoista, sillä osakeyhtiölain mukaan Toivakka on ollut juridisessa vastuussa hallituksen jäsenenä yhtiön perustamisesta.
Perheyhtiö CM-Toivakka Oy on osaomistajana Belgiaan perustetussa yhtiössä. Holding-yhtiötä perustettaessa vuonna 2007 CM-Toivakka Oy:n hallituksessa jäseninä toimivat vain ministeri Toivakka ja hänen miehensä Jukka Toivakka. Lenita Toivakka oli perheyhtiön hallituksen jäsen kesään 2008 asti.
Belgiaan vuonna 2007 perustettu yhtiö on edelleen olemassa.
– Tämä omistus on osa perheyhtiömme kiinteistökehitys liiketoimintaa, Toivakka vastaa sähköpostissaan.