Kokoomuksen varapuheenjohtajana neljän vuoden ajan toiminut Janne Sankelo hakee kolmannelle kaudelle.

49-vuotias kasvatustieteiden maisteri on työskennellyt opetusalan tehtävissä, toimii Vapo Oy:n sidosryhmäjohtajana ja viljelee kotitilaansa Kauhavalla. Sankelo toimi kansanedustajana edellisellä kaudella, mutta jäi varasijalle viime vaaleissa.

– Olemme puolueena tienhaarassa. Suomen talouden pelastaminen on elintärkeää, mutta myös puolueen on pärjättävä, Sankelo sanoo tiedotteessa.

Nykyisin varapuheenjohtajina toimivat Sankelon lisäksi Sanni Grahn-Laasonen sekä Anne-Mari Virolainen.

Kokoomuksen johto valitaan kesän puoluekokouksessa Lappeenrannassa.