Kouvolalaisvaltuutettu Jouni Suninen on perustanut uuden, yhden miehen valtuustoryhmän.

Suninen ilmoitti maanantaina Kouvolan kaupunginvaltuustolle, että uuden ryhmän nimi on Demokraattiset (dem.). Suninen on myös eronnut perussuomalaisista.

Helmikuussa Kouvolan perussuomalaisten valtuustoryhmä päätti erottaa Sunisen ryhmästä.

Kouvolan valtuustossa on nyt kolme yhden valtuutetun muodostamaa ryhmää. Kaikki kolme ovat entisten perussuomalaisten perustamia. Tällä vaalikaudella myös Anssi Tähtinen perusti oman ryhmänsä Muut ja Pekka Korpivaara ryhmän PRO.