Hallitus pitää nuoret koko ajan mielessään, pääministeri Juha Sipilä (kesk.) vakuutti uutisluokkalaisten haastattelussa Ylen aamu-tv:ssä tänään tiistaina.
– Kaksi asiaa on meille tärkeitä. Ensinnäkin se, että saamme taloudellisen tilanteen kääntymään sillä tavalla, että sitten, kun te kouluista ja opinahjoista valmistutte, on työtä tarjolla. Se on ehdottomasti ykkösasia, hän sanoi ja jatkoi:
– Toinen asia on se, että sitten, kun te menette töihin, teillä ei ole liian suuri velkataakka kannettavananne eli verotus ei ole kohtuuton.
Näistä kahdesta asiasta pidetään huolta, pääministeri totesi. Hänen mukaansa hallitukselle on tärkeää, että hyvinvointiyhteiskunnan peruspilarit saadaan pidettyä kunnossa.
Sipilä: Ensi viikolla tulossa lisää uudistuksia
Uutisluokkalaiset kysyivät Sipilältä, mikä on ollut paras uudistus, jonka hallitus on tehnyt tällä kaudella.
Suurin uudistus on ollut sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus, Sipilä arvioi. Siinä linjaukset on nyt tehty.
Myös työn rintamalla on tehty paljon asioita, hän sanoi.
– On parinkymmenen kohdan lista, joka parantaa yrittäjyyden edellytyksiä ja sitä, että työtä ja kasvua olisi tarjolla. Lisää uudistuksia tulee vielä ensi viikollakin.
Julkisen talouden miljardileikkaukset ovat olleet hänen mukaansa kovin päätös.
– Se on ollut kaikille hallituksen jäsenille epämieluista puuhaa.
"Tiesin, että tämä on kovaa hommaa"
Sipilältä kysyttiin aamu-tv:ssä, onko pääministerin työ ollut sellaista kuin hän etukäteen ajatteli.
– Tiesin, että tämä on kovaa hommaa, varsinkin ensimmäinen vuosi, että isot uudistukset saadaan linjattua ja kipeät päätökset tehtyä, hän vastasi kysymykseen.
Sipilä kertoi aiemmissa työtehtävissään tottuneensa sietämään stressiä.
– Sen kanssa pystyy elämään. On ollut vaikeitakin paikkoja, nämä kipeät päätökset ovat mietityttäneet paljon.
Kuinka hoidatte stressiä – silloin, kun sitä tulee?
– Minulla on autotalli, jonne aina menen ja jossa teen käsilläni jotain.
– Esimerkiksi pojanpoikien kanssa olemme värkänneet sähköllä kulkevaa mikroautoa. Kyllä siinä kaikki unohtuu, kun pajalle pääsee, Sipilä sanoi.
Uutisluokkalaiset kysyivät pääministeriltä myös tämän harrastuksista ja musiikkimausta. Sipilä totesi, että hän urheilee mielellään aina, kun siihen on mahdollisuus.
– Mieluisinta ovat tällä hetkellä hiihtäminen ja pyöräily. Nyt on pyörä huollettu ja valmiina tien päälle.
Musiikkimakukin oli selvä:
– Esimerkiksi Nightwishin musiikki on minulle mukavaa silloin, kun sitä kerkiää kuunnella.