Mistä on kyse?

Nykyhallituksen ja tiedeyhteisön sukset ovat menneet pahasti ristiin eri vaiheissa. Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok.) paimenkirje suututti ja nyt miltei kaikista korkeakouluista on potkittu väkeä pihalle, kun rahahanoja on kiristetty. Samaan aikaan vaaditaan lisää innovaatioita ja elinkeinoelämää hyödyntävää tietoa.

Ristiriidan on pannut merkille myös pääministeri Juha Sipilä (kesk.), jonka puhetta ja linjauksia odotettiin mielenkiinnolla.

– Luottamus hallituksen ja tiedeyhteisön välillä on heikentynyt. Kipeät säästöpäätökset on nyt kuitenkin tehty, Sipilä totesi.

250 tieteentekijää oli kokoontunut Helsingin Pörssisaliin kuuntelemaan pääministerin puhetta. Heille tämä viesti oli ehkä osaksi lohdullinen, sillä moni on saanut potkut yliopistoista rahoitusleikkausten takia. Jatkossakaan ei ole luvassa muuta kuin niukkuutta.

Pääministeriä tuntui huolestuttavan erityisesti luonnontieteellisen alan osaamisen lasku. Matematiikkatulokset ovat laskussa koululaisten keskuudessa eikä ala kiinnosta.

Sipilän mukaan tämä saattaa jatkossa näkyä Suomen kilpailukyvyn laskuna. Kaikkea pääministeri ei nyt kuitenkaan niputtanut teknologian ja elinkeinoelämän palvelukseen.

Hän korosti tieteellisen perustutkimuksen merkitystä. Miltei samaan hengenvetoon Sipilä nosti esiin sen, että julkista rahoitusta ei pidä antaa yrityksille ilman, että yritys ottaa riskiä uusien innovaatioiden luomiseksi.

– Megatrendejä on sopivassa määrin seurattava, mutta perustutkimuksen korkeasta ytimestä ei tule luopua, raamitti pääministeri.

Kohti tuloksellisuutta

Koko Juha Sipilän puhe kiersi tuloksellisuuden ja innovatiivisuuden ympärillä. Hän vaatii, että yhteiskunnan panostusten on tuotettava hyötyä yliopistoissa ja korkeakouluissa. Tämä sai yleisössä hieman vastustusta, koska pääministerin huoli tuntui olevan enemmän teknologian puolella.

Sipilä kertasi, että Suomen Akatemian rahoitusta nostettiin vuodesta 2005 vuoteen 2010 175 miljoonasta eurosta 360:een. Mutta tuloksia toimialarakenteeseen ei tullut. Nyt hän kaipaa instituutioiden uudistumista, yliopistorakenteen kehittymistä ja opinahjojen erikoistumista.

– Tiedeyhteisöltä odotan esityksiä, miksi tiedepolitiikka ei ole saavuttanut tavoitteitaan, pääministeri vaatii.

Ulkopuolista arviointia

Vaatimusten tueksi työ- ja elinkeinoministeriö on tilannut OECD:ltä arvion suomalaisen innovaatiojärjestelmän tuloksellisuudellisuudesta. Raportti valmistuu ensi keväänä ja sitä käytetään tulevien rahoitusmallien pohdinnassa.

– Analyysi tutkimus- ja innovaatiorahoituksen vaikuttavuudesta on välttämätöntä. Julkisesta investoinneista on saatava enemmän irti., toisti Sipilä.

Professoriliiton puheenjohtaja Kaarle Hämerin mielestä pääministerin puhe oli hyvä keskustelunavaus kaikkien leikkausten jälkeen. Ulkopuolisen arvioinnin merkitystä hän piti hieman toisarvoisena.

– Uskoisen sen vahvistavan sitä sanomaa, mikä on aiemminkin tullut, että Suomen yliopistolaitos on erittäin hyvin pärjäävä kansainvälisissä vertailuissa, Kaarle Hämeri toteaa.

Professori Kaarle Hämeri työskentelee Helsingin yliopistossa, mistä vähennetään noin 800 ihmistä. Professorit ja tutkijat joutuvat tekemään nyt toimisto- sekä muun henkilökunnan töitä, kun nämä on irtisanottu. Tehokkuus kärsii.

– Eihän tässä kannata itseään huijata. Näen ihan itse, miten yt-menettely ja irtisanomiset lamauttavat toimintaa, kuvaa Hämeri.

Uutta rahoitusta etsitään

Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Petri Koikkalainen huomasi myös pääministerin ymmärtäneen nykyrahoituksen mahdottomuuden. Lyhytkestoinen projekti- ja hankerahoitus ajaa pätkätöihin ja epävarmuuteen. Jatkuva rahoituksen etsiminen ja haku vie myös työaikaa tutkimukselta.

Kilpailu rahoituksesta ajaa pikatulosten etsimiseen, jolloin yliopiston keskeinen opetustyö ja sen kehittäminen jää hunningolle.

– Yliopistoväki on jo pitkään puhunut, että hanke- ja projektiruletti on mennyt liian pitkälle. Se ei ole kaikkein toimivin tapa jakaa rahaa, sanoo Petri Koikkalainen.

OECD:llä teetettävästä yliopistojen ulkopuolisen arvioinnin tuloksellisuudesta Koikkalainen ei ole aivan varma. Kun tilaajana on työ- ja elinkeinomisteriö, kysymykset ja vastaukset kulkevat tietyllä linjalla.

Kehitykseen vauhtia

Kiireinen pääministeri poistui pian puheensa jälkeen tieteentekijöiden seminaarista. Hän vastasi yhteen kysymykseen, jossa tiedusteltiin kantaa siihen, että yliopistojen pitäisi innovaatioiden sijaan keskittyä hyvään perustutkimukseen.

Juha Sipilä myönsi olevansa samaa miletä, mutta soveltavaa tutkimusta yritysten kanssa on kuitenkin syytä jatkaa. Liika innovaatiopainotus on mennyt ehkä liian pitkälle.

Joka tapauksessa Sipilä patistaa myös tiedeyhteisöä kirimään, sillä Suomi on jäänyt muiden Pohjoismaiden ja Saksan jälkeen rakenteiden uudistamisessa ja kilpailykyvyssä.

Pääministeri Juha Sipilän mielestä Suomen tulevaisuuden alat ovat seuraavat.

– Biotalous, cleantech, lääketutkimus, terveysteknologia, digitalisaatio ja älykäs liikenne ovat investointiemme ja uudistusten keskiössä, sanoo pääministeri Juha Sipilä.