Keskusjärjestö SAK kantoi torstaina kortensa jo entuudestaan korkeaan perhevapaaehdotusten kekoon. Kotihoidon tuki korvattaisiin kuuden kuukauden pituisella hoitorahalla, jota seuraisi vuoden pituinen vanhempainraha.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton johtava asiantuntija Esa Iivonen arvioi, että ehdotetun mallin voittajia olisivat perheet, joissa vanhempi palaa työelämään nopeasti: Perhe saisi 1,5 vuotta etuutta, joka olisi korkeampi kuin nykytilanteessa. Raha riittäisi pidemmäksi kotona olon ajaksi, mikäli perhe puolittaisi vastaanottamansa etuuden.

Häviäjiä olisivat perheet, joissa lasta hoidettaisiin mahdollisimman pitkään kotona.

MLL:n Esa Iivonen uskoo, että SAK:n kannanotto vie perhepoliittista keskustelua eteenpäin. Edelliseltä hallituskaudelta on jäänyt puheisiin niin sanottu 6+6+6-malli ja Väestöliittokin on esittänyt aikanaan omansa.

Uudistusta tuskin tällä vaalikaudella

Muutokset ovat pitkissä kantimissa, joustavuutta nykysysteemiin on kaivattu kauan.

– Onko nykyisellä hallituskaudella tapahtumassa perhevapaille jotain, kun keskiössä on lasten ja perheiden palveluiden uudistaminen? Siinä kysymys, Esa Iivonen pohtii.

Ja tuleva perheministeri Annika Saarikko (kesk.) vastaa.

– En usko, että tällä kaudella on luvassa isoja muutoksia perhevapaisiin vaan keskitymme ennaltaehkäiseviin palveluihin.

Saarikon mielestä suomalainen perhepoliittinen keskustelu kaipaa kuitenkin ravistelua – joko pieniä korjauksia tai SAK:n ehdotuksen kaltaista suurta reformia.

– [Keskusjärjestön ehdotus] haastaa työelämän ja varhaiskasvatusjärjestelmän melkoiseen joustojen ja osa-aikaisuuksien ymmärtämykseen. Työ ja perhe vuorottelisivat vahvasti limittäin nykyisten pitkien perhevapaiden ja kokonaisen töihinpaluun sijaan.