Asikkalan kunnanvaltuuston kokous sujui poikkeuksellisen sutjakkaasti. Varsinaiset lista-asiat oli nuijittu kasaan kymmenessä minuutissa.

Puhetta syntyi vasta, kun päästiin muihin asioihin ja talouspäällikkö Aapo Pispa pohjusti kesäkuun valtuustoon päätettäväksi tulevaa Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymää.

Immo Virtanen (kok.) ja uuden, yhden miehen Kitala- ryhmän muodostanut Kari Kitala pitivät tärkeänä, että aiheesta järjestetään seminaari vielä kevään aikana

Kitalan ilmoitus keskustan valtuustoryhmästä eroamisesta ja oman ryhmän muodostamisesta kuitattiin maanantai-illan kokouksessa.

Uuden hakemista ei kiirehditä

Valtuuston puheenjohtaja Tuomo Riihilahti (kok.) oli tyytyväinen, ettei Niemisen erosta enää loppumetreillä syntynyt kalabaliikkia.

– Se olisi ollut yllättävää, koska kaikki valtuustoryhmät olivat etukäteen ilmoittaneet yksimielisyydestään päätökseen.

Nieminen kuittaa erostaan sopimuksen mukaan yhteensä 12 kuukauden palkan ja Riihilahden mukaan ”noin 90 tuhannen” euron korvauksen. Viran Nieminen jättää kesäkuun alussa.

Uuden kunnanjohtajan haku laitetaan Asikkalassa vireille näillä näkymin vasta syksyllä. Riihilahti pitää todennäköisenä, että lopullinen valinta saattaa kestää.

– Tässä on kesä välissä, eikä silloin tapahdu kuntakentällä paljoakaan, mutta eiköhän meillä viimeistään vuodenvaihteessa ole uusi kunnanjohtaja, hän toteaa.

Siihen asti kunnanjohtajan pestiä hoidetaan Riihilahden mukaan viranhaltijavoimin tai erikoisjärjestelyin.

– Kunnanhallitus päättää, kuinka asiaa lähdetään viemään tästä eteenpäin.

Sitä, lähdetäänkö uutta kunnanjohtajaa kalastelemaan vähän kauempaa, ei Tuomo Riihilahti halua spekuloida.

– Asikkala on portti Päijänteelle, meillä on upea luonto ja elinvoimainen kunta, vahva talous ja palvelut pelaavat ainakin tällä hetkellä. Lahti on lähellä eikä pääkaupunkiseudullekaan ole pitkä matka, valtuuston puheenjohtaja listaa kunnan vetovoimatekijöitä.