– Edellinen vuonna 2015 valmistunut kansallinen strategia uskoi kotimaan lentoliikenteen laskevaan trendiin ja piti lentoasemaverkoston supistamista vääjäämättömänä kehityskulkuna. Tällaista kehitystä ei kuitenkaan ole näköpiirissä, vaan päinvastoin, lentoliikenne kasvaa ja lentoasemaverkoston karsimiselle ei ole tarvetta. Esimerkiksi Lappiin on alkuvuonna saapunut 80 000 matkustajaa enemmän kuin edellisenä vuotena ja lentoliikennekapasiteetista on siltikin pulaa, Kärnä toteaa tiedotteessa.

Kärnä toivoo, että uuden strategian valmistelun lähtökohdaksi otettaisiin kasvun hakeminen lentoliikenteelle ja sitä kautta myös muulle elinkeinoelämälle.

– Lentoliikenteen kehittäminen ja lentoasemien ylläpitäminen on yhteiskunnan näkökulmasta erittäin kustannustehokasta ja se tuottaa kansantalouteemme noin 8 miljardia euroa vuodessa. Lentoliikenteen erityisominaisuus on elinkeinoelämän katalyyttinä toimiminen; siihen tehdyt investoinnit palautuvat oikein tehtynä moninkertaisina kansantalouteen, Kärnä sanoo tiedotteessa.

Kärnä pitää tärkeänä, että uudessa strategiassa huolehditaan erityisesti matkailun toimintaedellytyksistä.

– Valtion tulee nyt tehdä kaikkensa sen eteen, että alan toimintaedellytyksistä huolehditaan. Erityisesti Lapin saavutettavuudesta on pidettävä huolta.