Itämerellä raportoitu lentouhittelu ei ole ainutkertainen tapahtuma – valitettavasti, sanoo presidentti Sauli Niinistö.

– Ne ovat valitettavia ja vaarallisia tilanteita.

– Silloin, kun Suomenlahdellakin oli enemmän lentoliikennettä, hyvinkin paljon, silloin ajateltiin, ettei vain tulisi mitään vahinkoa tai ettei vain tulisi satunnaista yksilöitten näyttämishalua, koska vahingosta on moni iso paha asia saanut alkunsa.

Niinistö kommentoi asiaa Ylelle Rovaniemellä.

Venäläiskoneiden on tällä viikolla kerrottu lentäneen vaarallisen läheltä yhdysvaltalaista ohjushävittäjää. Uhittelu olisi tapahtunut Itämerellä, ja sitä olisi tapahtunut useita kertoja.

Kuinka vakavasti asiaan tulisi suhtautua?

– Olen aavistellut tai tunnistanutkin tietynlaista liennytyksen henkeä maailmalla, nimenomaan jos puhutaan Yhdysvaltojen ja Venäjän välisestä suhteesta. Näimme Syyriassa, aselepo oli heidän arkkitehtuurinsa tulos, Niinistö vastasi kysymykseen Rovaniemellä.

– Toivottavasti sellainen meininki valtaisi enemmänkin alaa, toivottavasti Ukrainakin saataisiin selvitettyä. Toivottavasti jännitteet myös Itämeren alueella lievenisivät, presidentti jatkoi.