Valtiovarainministeriön tänään torstaina julkistama talouskasvuennuste jakaa hallituksen ja opposition näkemykset. Ministeriö heikensi ennustettaan Suomen talouskehityksestä tälle vuodelle aiemmasta, ja ennustaa lähivuosille noin prosentin talouskasvua.
Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan ennuste on hyvin linjassa sen kanssa, mitä hallitusohjelmaneuvotteluissa linjattiin ja jonka mukaan kehysriihen päätökset on tehty. Tällä kasvuvauhdilla työllisyys ei Sipilän mukaan juurikaan paranisi.
– Tämän ennusteen pohjalta työllisyysaste nousisi noin 69,5 prosenttiin. Sen pohjalta ollaan aika kaukana tavoitteesta, mutta jos yhteiskuntasopimus syntyy, niin sen on arveltu nostavan [työllisyysastetta] yhden prosenttiyksikön.
Myöskään tällä viikolla julkistettuja, työllisyyden lisäämiseen tähtääviä toimia ei ole vielä sisällytetty ennusteeseen työllisyyden kehityksestä. Sipilä ei näekään heikentynyttä ennustetta epäonnistumisena, vaan uskoo, että ensi vuonna kasvu vauhdittuu nykyisestä.
– Nyt on tehty kipeät päätökset, ja nyt päästään edistämään työllisyyttä edistäviä toimia oikein kunnolla. Pitkästä aikaa on tunnelin päässä valoa ja sellaisia merkkejä, että tämä työllisyys lähtee nyt ihan toisenlaiseen kehitykseen, Sipilä summaa.
"Vaarallista politiikkaa"
Oppositiopuolue SDP:n puheenjohtajan, kansanedustaja Antti Rinteen mukaan ennusteen heikentäminen kielii hallituksen harjoittaman politiikan ongelmakohdista, joita hänne mielestään ovat liian hidas vaikuttavuus ja palkansaajien ostovoiman heikentäminen.
– Hallitus on pakastanut vuosien 2015 ja 2016 talouspolitiikan yhden kortin varaan, joka on hintakilpailun edistäminen palkansaajien ostovoimaa leikkaamalla. Tämä on vaarallista politiikkaa näissä olosuhteissa, ja valtiovarainministeriön ennuste tukee sitä näkemystä, Rinne huomauttaa.
– Hallituksen politiikka – hintakilpailukyvyn vahvistaminen palkkoja ja ostovoimaa leikkaamalla – tarkoittaa sitä, että kotimarkkinayritykset tulevat kärsimään. Sitä kautta tulee lisää työttömyyttä ja lisää ongelmia verokertymään, hän jatkaa.
Rinne olisikin toivonut käännettä hallituksen politiikkaan kehysriihessä. Hän peräänkuuluttaa hallitukselta erityisesti konkreettisia työllisyyttä ja talouskasvua vahvistavia toimia, jotka tehoaisivat pikaisesti. Esimerkkinä hän antaa työllistämissetelin ja verovähennyksen ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen.
– Meillä on noin 16 000 ihmistä, jotka odottavat palkkatuki- tai starttirahapäätöstä aloittaakseen työskentelyn, ja nyt hallitus ei satsaa näihin juurikaan rahaa, Rinne ihmettelee.
Rinne ei uskokaan, että hallituksen asettama työllisyystavoite saavutetaan.
– Hallituksen kehysriihessä tuomat toimenpiteet eivät kovinkaan vahvista työllisyyttä. Siellä on muutamia yksittäisiä asioita, jotka saattavat jollakin aikavälillä parantaa tilannetta, mutta niiden vaikuttavuus on aika pitkässä juoksussa, Rinne sanoo viitaten esimerkiksi innovaatio- ja palveluseteliin tai innovaatiopankkiin.